Tekijä: Vapaalla jalalla

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kouvola

Pyöreä kivenmurikka halkoo tasaista virtaa, ja nakkaan pikkulusikan sen taakse. Sinisävyinen lätkä keinahtelee pintakalvossa, kunnes juuri kiven kohdalla pinta rikkoutuu pärskähtäen. Tunnistan heti, että nyt siiman päässä on kuin onkin kala, jota olen tavoitellut ties kuinka kauan – taimen! Onnistumisen tunne valtaa kehon, kun saan kalan haaviin. Vihdoin!

Tuo reilun 15 vuoden takainen tärppi oli näin jälkikäteen ajateltuna yksi “kalastajan urani” merkittävimmistä. Kala tuskin oli 40-senttinenkään, mutta se kuittasi helposti ne lukuisat kerrat, joina olin edellisten vuosien aikana kuluttanut Kouvolan koskien rantoja. Vaikka kalastusinto oli tuohon aikaan valtava, voi olla että ainakin yksinäinen koskien koluaminen olisi jäänyt muiden harrastusten jalkoihin, jos taimenen muotoista onnistumista ei olisi pian alkanut näkyä.

 

Eikä niitä tämänkään jälkeen sarjana tullut, mutta sentään muutamia. Olin hyvin pitkälti itseoppinut kalastaja ja ilman mallioppimista ja nykyistä netin ja Youtuben tarjoamaa loputonta vinkkivarastoa, kehitysaskeleet olivat välillä turhauttavan lyhyitä.

Koskikalastuksen pariin päädyin olosuhteiden ohjaamana. Kalastuskipinä korvensi takalistoa, mutta onneksi pyöräilymatkan päästä kotoa löytyi sopivia jokikohteita. Käyrälampeen laskevasta Jyräänjoesta, tarkalleen Paaskoskesta ja sen alapuolisesta osasta, tulikin moneksi vuodeksi vakiopaikkani. Itse koskikalastuksesta saati taimenen sielunliikkeistä minulla ei ollut juuri käsitystä, joten keskityin usein etsimään haukia ja ahvenia. Joskus niitä löytyi, mutta vähintään yhtä usein sain vetää kalapäiväkirjani saalissarakkeeseen viivan. Otti aikaa ennen kuin aloin ymmärtää, missä kala koskessa on ja miten sitä kannattaa yrittää kalastaa.

Käyrälammen uusi ulkoilureitti vie kalapaikoille

Käväisin viime viikolla Paaskoskella kalassa ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun suuntasin kotiseudultani suureen maailmaan. Seuraksi sain Miska Suoreijuksen, jonka kanssa otimme kuvia ja videoklippejä nuoruuden kotikoskeltani sekä sinne vastikään rakennetulta uudelta Käyrälammen ulkoilureitiltä. Iso kiitos Miskalle kuvausavusta!

Kun vierailin täällä edellisen kerran vavan kanssa, jokivarressa mutkitteli vain pieni ryteikköpolku. Nyt Paaskoskelle pääsee leveää ja hyväkuntoista ulkoilureittiä pitkin. Käyrälammen ulkoilureitti alkaa Käyrälammen leirintäalueelta ja päättyy Paaskosken sillalle. Kalastajan näkökulmasta reitti helpottaa paitsi Paaskoskelle pääsemistä Käyrälammen suunnalta tullessa myös liikkumista kalapaikalta toiselle. Rantaa on lisäksi paikoin perattu varsinaisen reitin ulkopuoleltakin. Ulkoilureitti seurailee joen etelärantaa ja kokonaisuudessaan sen pituus on 1,5 kilometriä. Reitti on koko matkaltaan esteetön ja sen varrella on kolme tulentekopaikkaa. Puuhuoltoa ei ole, joten makkaran käristelijän kannattaa ottaa polttopuut kotoa mukaan.

Lisäksi Paaskosken majan yhteydestä löytyy tilava, siisti laavu sekä puuvaja. Tätäkään laavua ei ollut vielä silloin, kun kalastelin täällä edelliskerran. Kalapaikan yleisilme on kauttaaltaan kokenut kasvojenkohotuksen. Vieläköhän tutut ottipaikat muistuisivat mieleen?

 

Olimme liikkeellä elokuun lopussa juuri ennen koskikalastuksen päättävää taimenen rauhoitusta, joten vesi oli hyvin alhaalla. Hitaammat koskiosuudet olivat kuivuneet kapeiksi uomiksi ja suvannoissa kasvoi kortetta. Vuolasvirtaisille osuuksille jäi kuitenkin paljon otollista kalastettavaa. Itse tapasin kutsua koko Jyräänjoen alaosaa Paaskoskeksi, mutta tarkalleen Paaskoski viittaa vain joen ylittävän kävelysillan lähiosuuteen. Alempi koskiosuus on Ponni ja Jyräänjoki laskee Käyrälampeen Immastenkoskena. Kalastettavaa kertyy lähes kilometrin matkalta.

Muistan kausiluvan maksaneen nuorena huokeat 25 euroa, jonka sain vielä alaikäisenä puolittaa. Nykyisinkään Jyräänjoen erityiskalastusalueen lupahinta ei päätä huimaa, sillä kolmen tunnin luvasta pyydettiin vain 6 euroa. (Luvan voi ostaa Saarento-Jokelan osakaskunnan kotisivuilta.) Lupaa ostaessani vilkaisin sivuilta löytyvää saalispäiväkirjaa. Jokeen istutetaan nykyisin silloin tällöin kirjolohta, mikä näkyi saalistilastossa. Niiden lisäksi oli raportoitu myös kuhista ja toutaimista. Taimen näytti olevan harvinaisempi saalis.

 

Popperikalastusta ja puolen metrin taimen

Perhostelimme Miskan kanssa porukassa sillan yläpuolista osuuden ennen kuin hänen täytyi suunnata töihin. Muistan näiden paikkojen jääneen nuoruudessani vähemmälle huomiolle pitkälti osaamattomuuteni vuoksi. Kokemuksen kartuttamalla silmällä kivien takana ja virran laidassa osasi nyt havaita todennäköisiä kalansijoja, jotka silloin jäi varmasti näkemättä. Tosin kerran muistan perhokalastusta harjoitellessani saaneeni erään kiven takaa lujan tällin.

Jatkoin alajuoksulle päin heitellen samalla ne paikat, jossa vielä loppukesällä riitti liukua. Oli erikoinen tunne kalastaa kiventauksia, joihin olin edellisen kerran tarjonnut viehettä tai perhoa 15 vuotta sitten. Siitä huolimatta joki tuntui tutulta, ja lähes jokaisesta heittopaikasta muistui mieleen tärppejä, pääasiassa haukia mutta myös taimenia. Ehkä muistamista helpotti sekin, että kalatapahtumia oli kertynyt niin vähän, että ne yksittäiset olivat piirtyneet nuoren miehen muistiin vahvoina.

Muistelin, miten Ponnin kohdalla taimen iski vaappuun, jonka etukoukku oli pyörähtänyt siiman ympärille. Puukala räiskytti pinnassa, kun kelasin sitä vauhdilla irrottaakseni siiman koukusta. Luin myöhemmin, että popperikalastus olisi kenties saanut innoitteensa vastaavasta vahinkosaaliista. Onnekasta sattumaa lukuun ottamatta tapani kalastaa kovempaa koskea oli aivan väärä enkä siksi muista koskaan saaneeni muuta saalista valkoisesta vedestä. Tärpin todennäköisyys olisi varmasti kasvanut huomattavasti, jos olisin osannut uittaa viehettä riittävän tarkasti ja hitaasti. Yritin siirtää järviltä tutun kalastustyylin koskelle tietämättä paremmasta. Jossain vaiheessa sentään ymmärsin vaihtaa haukikoon vieheistä pienempiin, jolloin täpläkyljellä oli edes teoreettinen mahdollisuus kiinnostua.

 

Loppuosa, Immastenkoski, oli nuorena lempiosuuteni kalastaa. Usein heitin Paaskosken sillan seudun puolihuolimattomasti ja suurimman ajan käytin Immastenkoskella. Edelleen loppuosuus houkutti eniten, niin kalastuksellisesti kuin maisemallisesti. Ympäröivä metsä ja joen ylle kaatuneet puut loivat jopa erämaisen tunnun. Muistin seisoneeni eräällä loppukesän kalareissulla iltahämärässä joessa, kun haikara lensi aivan ylitseni. Luulin nähneeni lentoliskon. Paras saaliini tarttui niin ikään Immastenkoskesta. Pystyin edelleen osoittamaan tarkasti sen kohdan, josta 49-senttinen taimen nasautti pikku-Räsäseen. Rasvaeväkin oli tallella.

Tälläkin kertaa sain kokea jännityksen hetkiä vielä ennen lähtöä. Heittäessäni tinseliä erään kiven taakse jokin syöksyi voimalla perhooni ja pinnassa räiskähti komeasti. Siima antoi periksi kuitenkin yllättävän helposti, joten pakkohan sen oli olla hauki. Olihan?

Lue lisää Käyrälammen ulkoilureitistä Kouvolan nettisivuilta.
Katso kuvaamani lyhyt video Paaskoskelta Instagramista.

Kuvat, joissa itse esiinnyn: Miska Suoreijus