Iso tärppiväli, isot tärpit – Hauen kalastusta Lapissa

Yhteistyö: Lapin Luontoelämys

Video jutun lopussa.

Olin kääntänyt mökkiveneen talviteloille lokakuun vaihteessa, mutta onneksi kausi ei ollut vielä päätöksessään. Olimme sopineet muutaman päivän kalareissusta Lapin Luontoelämyksen kalastusopaspuolta pyörittävien Alexanderin ja Ilkan kanssa. Suuntana olivat pohjoiset vedet, mutta tällä kertaa Lappiin ei lähdetty jalokalojen perään vaan tavoitteena oli kepittää haukiennätykset uusiksi.

Hauen kalastuspaine on Lapissa aikalailla olematonta ja kalastettavaa lääniä paljon, mutta kuten missä muualla tahansa, suurhauen pyytäminen on täälläkin taitolaji. Oikeat paikat ja tekniikat tuntevalle – tai sellaisen seurassa kalastavalle – Pohjois-Suomen vedet tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden hivutella haukiennätystä uusille lukemille. Olin suunnitellut syksyistä haukiekskursiota saaristomerelle, mutta mahdollisuus päästä haukijahtiin pohjoisen vesille sai suunnitelmat muuttumaan. Kohdevalintaa saattoi myös osaltaan edesauttaa se, että somefeediini oli syksyn mittaan lävähtänyt astetta järeämpiä haukipönöjä Lapista, viimeisimpänä Alen kepittämä reilu 13-kiloinen monsteri.

Iso tärppiväli – isot tärpit

Tarkoituksenamme oli seuraavien muutaman aikana ottaa pintanäytteet pohjoisen hauen kalastuksen tarjonnasta. Ensimmäisen päivän viskoisimme kumeja järvellä, toisena keskittyisimme jokikalastukseen. Viimeisen päivän suunnitelma jätettiin vielä tässä vaiheessa avoimeksi.

Aloituspäivänä vietettiin samalla pohjoisen haukikauden epävirallisia päättäjäisiä, ja mukaan liittyi Local Fishing Crew:n venekunta lisäämään todennäköisyyttä isomuksen koukuttamiseen. Nokipannukahvia hörpiskellessä piirsimme suuntaviivoja päivälle. Tällä järvellä oli aiemmin kesällä haavitettu tiettävästi ainakin kaksi yli 14 kilon kalaa, mutta toisaalta koettu myös monia tärpittömiä päiviä. Toivottavasti tämä ei olisi sellainen. Tiedossa oli, että syyspakkasten laskettua veden lämmön neli-viisiasteiseksi, kalojen eteen saisi todennäköisesti tehdä töitä.

Olosuhteet hauen kalastukselle olivat ainakin kohdillaan, sillä taivas oli harmaan pilvimassan peitossa, ja tuuli puhalteli sopivasti järven yli. Meidän paattiemme lisäksi koko järvellä ei näkynyt yhtäkään venettä. Se oli täällä ilmeisen tavallista. Roikottelimme isoja shadeja hitaalla vauhdilla samalla, kun skannailimme kalaparvia. Kaiku piirsi mukavasti kaaria pari metriä pohjan yläpuolelle, joten seassa olisi varmasti myös petokalaa. Ison hauen syönti-ikkuna oli täällä näin myöhäissyksyllä todella lyhyt, mutta lähes joka päivä sellainen kuitenkin oli. Täytyisi vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Jo reilun varttitunnin jälkeen vavassani kävi varovainen tärppi. Virittelin samalla kameraa, ja vastaisku oli myöhässä. Sain ohjeeksi tempaista jatkossa järeämmin, tärpit olivat usein kylmänkohmeisia.

Pikkukalaa tuntui olevan laajalla alueella ja paljon. Sahasimme kalaparvien päällä ensin vedellen vastatuuleen ja annoimme sitten veneen valua tuulessa samalla heitellen. Kalatili avattiin viimein parin tunnin jälkeen Ilkan kelatessa pintaan shadin mittaisen viherkyljen. Ei ihan sitä, mitä tultiin hakemaan, mutta peli oli kuitenkin avattu. Kaunisraitainen puikkari pääsi takaisin jatkamaan syystankkaustaan. Lupaavan oloinen alku ei kuitenkaan antanut jatkoa, vaan saimme virutella kumeja seuraavat tunnit ilman tapahtumia. Pari varovaista töytäisyä shadissa pitivät kuitenkin vireystilan yllä.

Rantauduimme laavulle paistelemaan makkarat toivoen, ettei ison hauen lounasaika sattuisi samoille kellonlyömille. Tulistelun jälkeen meni pitkälle iltapäivään ennen kuin lokikirjaan tuli vihdoin merkintöjä. Ilkan 23-senttistä Pig Shadiä haukkaistiin pariinkin kertaan, mutta molemmilla kerroilla kala onnistui väistämään koukut.

Samaan aikaan huomasimme toisessa veneessä kaivettavan haavia veneen pohjalta. Kauempaa oli vaikea nähdä, minkä kokoluokan kala siiman päässä rimpuili. Elekielestä päättelimme kuitenkin paremman kalan olevan kiinni. Kala saatiin haaviin, ja ajoimme paikalle. Metrikala helposti ja saattaisi mennä kymppikin rikki. Tarkistuspunnitus antoi elopainoksi 9,7 kiloa, ja kuvien jälkeen virkeä vihernieriä laskettiin takaisin elementtiinsä. Ennakkotiedot järven suurhaukikannasta saivat konkreettista todistetta. Melkein heti perään toisessa veneessä nostettiin reilu nelonen samasta spotista, mikä jäi päivän viimeiseksi tilastomerkinnäksi.

“Pike eats pike”

Heräsimme makuupusseista hyvissä ajoin ja saavuimme veneinemme jokivarteen jo ennen kymmentä. Tutun syvänteen laita oli aiemmin kesällä antanut hyviä kaloja. Nytkin vaikutti lupaavalta, sillä Ale kellisti haaviin vajaan kolmekiloisen jo toisella heitolla. Haravoimme monttua pitkään odottaen seuraavaa tärppiä. Välillä pinta lähes kupli pientä kalaa, mutta kumikalat pysyivät koskemattomina.

Päätimme siirtyä jokivartta alaspäin pommittamaan leveämmän uoman rantapenkkoja. Kalan mielenmaisema on välillä mutkikas. Samat paikat, joissa oli vielä jokunen päivä sitten käynyt kiivas syönti, ei antanut tänään tärpin tärppiä.

Meni pitkälle lounasajan yli ennen kuin vapamme viestittivät pinnanalaisesta liikehdinnästä. Hätkähdin puoliunesta, kun useamman tunnin tyhjän uittamisen jälkeen siimaa riuhtaistiin, ja vastari oli taas myöhässä. Heti perään Ilkan punaruskea shadia käytiin tönäisemässä, muttei taaskaan päästy väsytyshommiin saakka. Paikalla pyöri selvästi kuitenkin ainakin yksi ruokaileva luupää, joten kalastimme spotin tarkasti.

Ale vaihtoi siiman päähän haukikuosisen kumin, jolla oli saanut päivän toistaiseksi ainoan, ja lopulta sinnikäs shadin linkoaminen palkittiin jämäkällä iskulla. Tällä kertaa tärppi pysyi, ja turhautuneisuuden puolelle lipsahtanut tunnelma karisi nopeasti kalan antauduttua haaviin. Saatiinhan se vähän reilumpi tähänkin veneeseen! 98-senttinen ja 6,2 kiloinen lahnasilppuri jäi pari senttiä metritavoitteesta, mutta näin vaikean päivän päätteeksi se kelpasi enemmän kuin hyvin.

Ale kaunisteli kalasaldoaan vielä viimeiseltä ankkuripaikalta silmäpuntarilla neljän kilon tuubilla, joka haukkasi samaan päivän pelastaneeseen haukiväritteiseen Pig Shadiin. “Pike eats pike.”

Urbaani Kemijoki

Yöksi piti ajella vielä takaisin Savoon, mutta ehtisimme tehdä vielä lähtöpäivänäkin muutaman tunnin täsmäiskun jonnekin helposti saavutettaville vesille. Motivaatiota pikaisemmallekin pistolle nosti se, että oma kalasaldoni näytti vielä pyöreää nollaa.

Paikaksi valikoitui astetta urbaanimmat spotit Lapin pääkaupungissa Rovaniemellä. Heittelimme keskustan ohittavan Kemijoen rantoja, ja parin tyhjän ankkuripaikan jälkeen sain ensimmäisen tärpin. Tällä kertaa pysyi kala kiinni veneeseen asti, ja vaikkei painoa ollut paria kiloa enempää, piristi se kummasti parin päivän tyhjän heittämisen jälkeen. Sää oli aiempia päiviä tyynempi ja kirkkaampi, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – kala tuntui olevan huomattavasti aktiivisempi. Aamupäivän mittaan tartutimme vielä neljä luupäätä, joiden paino tosin jäi alle puolentoista kilon.

Yksi raskaampi kala käväisi testaamassa Alen vastaiskun terävyyttä vielä ennen kuin piti ruveta palailemaan rantaan. Tällä kertaa ennätyshauki jäi vielä haaveen tasolle, mutta tuskin tämä jäi viimeiseksi reissuksi Lapin haukivesille. Otetaan ensi vuonna revanssi.


Video: