Kaukana kaikesta, keskellä kaikkea – Kalastusseikkailu Finnmarkissa, Norjan Lapissa

Sain ensikosketukseni Finnmarkin karuun erämaahan kahdeksan vuotta sitten ensimmäisellä kalastusvaelluksellani. Pohjois-Norjan tutkimattomat kalavedet ovat kutsuneet siitä lähtien lähes joka kesä. (Teksti on julkaistu Metsästys ja kalastus -lehden numerossa 5/2020.)

 

Märistä varusteista noussut kosteus on tiivistynyt kotateltan seinille, ja kylmä pisara herättää nukkujan. Kuoriudun makuupussista ja raotan oviaukkoa. Sade on lakannut, mutta sakea sumu verhoaa näkymää. Ehdimme eilisiltana kävellä viitisen kilometriä autolta, ennen kuin sade keskeytti matkanteon.

Elokuinen aamu tuoksuu taimenelta, tosin vielä pitäisi kymmenisen kilometriä malttaa. Olemme suunnitelleet viipyvämme viikon aikana kolmessa leirissä tehden laajan mutkan meille entuudestaan tuntemattomille Finnmarkin seuduille. Kuuma kesä on kuivattanut jokia Lapissakin, joten telttakepit kiilattaisiin paikoille, joiden läheisyydestä löytyisi seisovaakin vettä.

Fisketur-porukkakuva

Vaelluksen ensimmäinen perhotaimen

Vaellusta sumussa Finnmarkissa

Taimenfile paistuu nuotiolla

Sumusade on paikoin niin paksua, että nestetankkauksen voi melkein hoitaa suuta aukomalla. Edessä odottavat kalavedet vauhdittavat matkantekoa, emmekä viitsi pysähtyä tihkusateeseen lounastamaan. Leiripaikaksi suunniteltu saarimainen niemeke erottuu vasta aivan läheltä. Salmi on liian syvä kahlattavaksi, joten Juho ja Teppo täyttävät packraftinsa.

Erämaalossien kuskatessa rinkkoja toiselle puolelle Samuel tempaisee Lotto-lipan syvänteeseen. Muutama kammenpyöräytys ja kitkajarru ulvahtaa. Taimen kiinni ensimmäisellä heitolla! Juho kaivaa haavimisvälineen esille ja koukkaa pullean pilkkukyljen talteen hikisen vaeltajanelikon ihmeteltäväksi. Reilu puolimetrinen avauskala sähköistää tunnelman, ja sovimme, ettei kukaan koske kalastusvälineisiin ennen kuin leiri olisi pystyssä ja lounaskattila tyhjennetty.

Alkuillan tunnit eivät anna merkkiäkään pinnanalaisesta elämästä palauttaen vaelluskengät tukevasti maan pinnalle. Pari pienempää tasapyrstöä käy kopaisemassa Räsästä, mutta muuten on kovin hiljaista. On tietynlainen helpotus, ettei lompolo päästäkään tutkimusretkeilijää liian helpolla.

Hämärän laskeutuessa uskaltaudumme koluamaan laskujokea. Se muodostaa muutaman perhomiestä houkuttavan poolin – jos nyt polvensyvyisiä pikkulammikoita sellaisiksi voi kutsua. Lasken valkoisen streamerin uimaan kuohujen taakse ja nypyttelen sitä virrassa edestakaisin. Saan maanitella hyvän tovin, ennen kuin montun vartijan kantti pettää, ja ärhäkkä isku vääntää vavan kaarelle. Pimeässä kalan saa helposti karkuutettua hosumalla, joten en kiirehdi haavimisen kanssa. Silmämitalla 45-senttinen pääsee yöksi suolautumaan.

Lotto-lippa valmiina taimenjahtiin

Packraft-kalastusta Lapissa, Finnmarkissa

Perhokalastusta Lapin komeissa maisemissa

Lotto vetämään

Aamu on totutun kostea, ja sankka pilvimassa kätkee ympäröivät huiput. Tepon ja Juhon tyrkätessä packraftit vesille lähdemme Samuelin kanssa kiertämään niemen rantoja. Syvän päällä erottuu tuikkeja, mutta vastatuulessa perhon kantomatka ei riitä. Jatkamme joelle, jonka matalassa virrassa poukkoilee kaksikin selkäevää. Oletettavasti pienehköjä taimenia, mikä varmistuu hetken päästä pannunmittaisen sahatessa niskaa liitsi huulessa. Sitkeä voimanpesä ravistaa itsensä vapaaksi pärskeiden saattelemana.

Vastarannalla on onnistanut paremmin, ja Juho meloo paikalle esittelemään kaunista pilkkukylkeä. Sen viimeiseksi ateriaksi oli jäänyt puron suulle uitettu punainen Lotto. Rasvaevä on niin nysä, että naureskelemme sen olevan istukas. Lienevätkö norjalaiset kipanneet säiliöautolla.

Kokeilevassa eräkeittiössämme valmistuu tänään suolataimenella täytettyjä susheja. Kevennetystä ainesosavalikoimasta ja kiirehtimään hoputtamasta saderintamasta huolimatta ensimmäiset vaellussushit onnistuvat kelvollisesti. Viimeiset tekeleet hotkaisemme rullamuodossa, jotta ehdimme sateelta suojaan. Telttanokoset venyvät tasaisen ropinan jatkuessa useamman tunnin.

Kahlaamme pimeässä alavirtaan tarjoten syöttejämme otollisen näköisiin suvantoihin ja monttuihin. Selkeät asemapaikat kivikkoisessa virrassa ovat harvassa, ja haravoimme monet paikat vain katseella. Joko kalat eivät ole syöntituulella tai sitten ne säikkyvät poteroihinsa, ennen kuin pääsemme heittoetäisyydelle.

Yö ehtii pikkutunneille, kun sinnikkyys viimein palkitaan. Leveästä virneestä päätellen Teppo haavii ensimmäisen kalansa mukana myös apinan olkapäältään. Kalastusvaellus on kuulemma mukavampi, kun saa välillä saalista. Koskematonta jokiosuutta olisi useampi kilometri, mutta jossain vaiheessa on vain maltettava kääntyä takaisin. Virveliosasto pesee tänään perhon heiluttajat, sillä Juho naruttaa suvannosta vielä komean taimenen.

Sushin valmistusta erämaassa

Sushin valmistusta erämaassa

Packraft-kalastusta Lapissa, Finnmarkissa

Leppoisaa leirielämää

Parin päivän leirielämän jälkeen vaelluskenkä on hyvällä purulla, ja rinkat vaappuvat rinnettä ylös ripeää tahtia. Tihkusateen lisäksi takin huppuun ropisee hyttysiä, jotka jostain syystä tuntuvat kokoontuneen tunturin laelle. Kutsumattomat seuralaiset jäävät helpotukseksemme matkasta laskeutuessamme alemmas.

Juomatauolla äkkäämme hirven jolkottelevan meitä kohti. Onneksi se ymmärtää luopua perheenperustamisaikeistaan ajoissa ja kääntyy hölmistyneenä takaisin vielä turvallisen välimatkan päässä. Lieneeköhän käynnissä laajempikin sarvipäiden kokoontuminen, sillä alhaalla jokilaaksossa erotamme vielä kuuden muunkin hirven hahmot. Upea näky, joka on kuitenkin parempi kiertää kaukaa.

Kohdejoki on odotetun kuiva, ja ylitämme sen vaelluskenkiä riisumatta. Alempana virta muodostaa syvempiä lompareita, joiden luulisi olevan varteenotettavia ottipaikkoja. Pussipastan kiehuessa Samuel mittailee sopivan teltan paikan töyrään päältä ja nimeää sen vaatimattomasti maailman kauneimmaksi leiripaikaksi.

Päätämme tehdä vielä tälle illalle pikaisen pyörähdyksen lähivesillä. Jään viskomaan lippaa joen lonttoihin packraft-kaksikon suunnatessa huipun takaa aukeavalle järvelle. Illan tapahtumat ovat vähissä, mutta maltan silti viipyä jokivarressa pimeään saakka.

Uusia kalavesiä kohti, Lapin maisemia

Ruoan laittoa nuotiolla

Leirielämää Finnmarkissa

Vaellusta Ruijassa

Mitä punaisempi, sen parempi

Istumme lusikoimassa aamupuuroa, kun aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran koko reissulla. Ripustelemme märät kamppeet lähipusikoihin ja loikoilemme töyrään reunalla kuin rantalomailijat. Villapusero pysyy päällä, mutta sadetakin voi sentään tänään jättää leiriin.

Packraft-miehet aikovat suunnata paattiensa kanssa järvikalaan, ja pienten vesien iskuryhmämme jatkaisi joen tutkimista. Tarkoitus on viihtyä vavan varressa hämärään saakka, ja pakkaamme päiväreppuihin kartan ja evästä. Tuhdimpi eväkäs tuskin viihtyy perunapeltomaisessa koskessa, joten keskitämme kalastuksen syvempiin joenmutkiin.

Kainaloihin ulottuva pajukko ei päästä perhostajaa helpolla, ja turhautuminen nousee takinkaulukseen. Teemme pidemmän siirtymän ja survomme ryteikön läpi toivoen löytävämme avarampaa heittorantaa. Lompareessa kisailee muutamia puukonmittaisia hahmoja, joita emme viitsi jäädä härnäämään. Ensituntumalta joen elämä vaikuttaa muutenkin kovin pienimuotoiselta. Näinköhän ahtaaksi käynyt jokiuoma on pakottanut iäkkäämmät kalat järven syvänteisiin.

Vastarannan penkan suojassa pintoo kala. Kahlaan varovasti rannan viertä ja rullaan sidoksen tuikin suuntaan. Virta kuljettaa päivänkorennoksi naamioitua koukkua kohti tummempaa vettä. Mulahdus tulee aiemmin kuin osaan odottaa, ja siima lennähtää syliini.

Palautan perhon pikaisesti takaisin virran vietäväksi. Ensimmäinen uitto on tulokseton, mutta toisella kala noutaa syötin pinnasta. Nykäisen napakasti vastaan ja siiman toisessa päässä tehdään samoin. Potkuissa on jo ihan eri tavoin puhtia, ja ohjailen rimpuilijaa varovasti kohti itseäni. Muutaman metrin päässä kala mulauttaa pinnassa paljastaen helakanpunaisen vatsansa. Sehän on rautu!

Hivutan kalan varovasti haaviin ja jään ihastelemaan sen luonnottoman räikeää sävytystä. Mitta kertoo ensimmäisen perhorautuni pituudeksi 43 senttiä. Samuel harppoo paikalle ja ottipaikan koordinaatit saatuaan heilauttaa uistimen penkan alle. Muutaman tyhjän heiton jälkeen helyä viedään, ja saman mittaluokan kaunotar pärskii siiman päässä.

Perhovavat valmiina

Eräkokkailua

Raudun kalastusta Finnmarkissa, Lapissa

Ensimmäinen rautu perholla

Vispaan vielä muutaman kerran pinturia, mutta päätämme sitten rauhoittaa mutkan ja vaihtaa loppupäiväksi seisovan veden kalastukseen. Tavoitamme kartalla mielenkiintoiselta vaikuttaneen ylänkölammen puolen tunnin patikoinnin jälkeen. Rannat sukeltavat jyrkkinä, ja pohja katoaa kirkkaassa vedessä jo muutaman metrin päässä. Kierrämme lampea molemmin puolin pysähtyen kokeilemaan muutaman heiton siellä täällä.

Siimaa nykäistään ennen kuin ehdin tarttua kampeen. Lippalehden värähtely on saanut lammen asukin iskemään jo vajotusvaiheessa, mutta onnekseni saan kalan tartutettua. Kelailen siimaa rauhallisesti, ja lupaavan räikeä kylki välkkyy pinnan läpi. Kala on kuin onkin kaunis rautu. Suolistan punavatsaisen reppuun päivän viimeiseksi ruokakalaksi.

Veneilijät palaavat reissultaan nokipannun jo poristessa. Teppo on onnistunut uistelemaan raudun, joka kuitenkin kirjaimellisesti kalpenee joessa kasvaneen lajitoverinsa rinnalla. Paistelemme fileiden jatkeeksi vielä letut Juhon tunnelmoidessa huuliharpulla. Ilmassa on viimeisen illan tuntua, vaikka paluumatkallekin jäisi kalastettavaa.

Taimenen perhokalastusta Finnmarkissa

Taimenfile paistuu pannulla Finnmarkissa

Rautumutka ei petä

Aamu on jälleen aurinkoinen, ja rohkeimmat vetelevät muutaman kierroksen kroolia kosken alla. Rinkkapatikkaa olisi tälle päivälle kymmenisen kilometriä, ja reilu samanmoinen jäisi viimeisellekin päivälle.

Ensimmäisellä juomatauolla vinkkaamme Tepolle ja Juholle eilisen rautumutkan, ja miehet katoavat pajukkoon vapojen kanssa. Myhäilemme Samuelin kanssa tyytyväisinä kalastusoppaan roolissa, kun Juho palaa pian roikottaen rautua oksanhaarassa. Yksi heitto oli tällä kertaa riittänyt.

Päivän siirtymä on helppokulkuista, ja osan matkasta tuntuu kuin kävelisimme huonolle hoidolle jääneellä golfkentällä. Mukavassa vaelluskelissä emme pidä kiirettä, ja tauot venähtävät innostuessamme tutkimaan latvavesiä. Haavissa käy lyhyessä ajassa useampi keltakylkinen, ja lounas tarjoillaan nyyttäriperiaatteella.

Tuuli yltyy hämärää kohti, ja iltanuotiolla saa istua koko vaatekertaan sonnustautuneena. Tunnelma on leppoisa paistellessamme omatekoisia leipiä ja lapioidessamme ylijäämäriisiä suoraan kattilasta. Kellään ei tunnu enää olevan painostavaa tarvetta ehtiä kalaan. Se on usein onnistuneen reissun merkki.

Vaeltajat Finnmarkin auringonlaskussa


Jätä kommentti