Finnmarkin taimenen jäljillä – 8 päivän kalastusvaellus Norjan Lapissa

Heinäkuun hellejakso, kaikkien aikojen hyttyskesä ja unelma erämaan suurtaimenesta. Näistä lähtökohdista olimme suuntaamassa jälleen vuosittaiselle Lapin vaellukselle. Tälläkin kertaa kohteena olivat Finnmarkin taimenvedet Norjassa.

1. päivä – Punalihaista pannulle

Reissusuunnitelmamme koostui kahdesta osiosta, sillä Samuel joutuisi työhommien pakottamana palaamaan kotimatkalle jo kolmannen päivän jälkeen. Sen ajan pysyisimme yhden päivämatkan päässä autoilta, ja kun Samuel olisi saatettu paluumatkalle, suunnistaisimme Joelin kanssa syvemmälle erämaahan varsinaiselle kohdejoelle.

Jo autolla lähtölounasta syödessä ötökkää ropisi kuoritakkiin siihen malliin, ettei yksinäistä tulisi varmasti seuraavan reilun viikon aikana olemaan. Ensimmäiselle leiripaikalle olisi noin viidentoista kilometrin etappi. Jos ehtisimme perille hyvissä ajoin, pääsisimme suoristelemaan siimoja jo ensimmäisenä iltana.

Mönkijäura seuraili reittiämme, joten matka taittui hyvää vauhtia täysistä kantamuksista huolimatta. Elettiin kesän kuumimpia viikkoja eikä helleaalto ollut säästänyt pohjoisen erämaitakaan. Olin etukäteen mietiskellyt, miten vähävetisiksi joet olisivat loppuheinäkuun helleviikkojen jäljiltä päässeet kuivumaan. Ensimmäiseksi leiripaikaksi valikoituneella töyräällä kohisi kuitenkin lupaavasti ja huoli osoittautui turhaksi.

Iltaa oli vielä hyvin jäljellä, joten painelimme päivällisen jälkeen joen varteen. Tunteroisen jälkeen Joelilla kävi tärppi, mutta miehen suhteellisen lyhyen koskikalastusuran ensimmäinen taimen jäi vielä toistaiseksi haavimatta. Myös Samuelin perhoa nykäistiin, ja hetken päästä minunkin syöttini perässä pärskäytti pieni taimen.

Joessa oli varovaista elämää, mutta meni pitkälle hämärään asti ennen kuin sain ensimmäisen kalan haaviin. Puikkotaimen iski niskalle tarjottuun bomberiin. Finnmarkin joilla taimenella ei ole alamittaa, joten suolistin kalan huomiselle aamupalaksi.

 

2. päivä – Katkeria karkuutuksia

Jos eilinen oli vielä mennyt vielä puolivaloilla niin viimeistään aamupalataimenta tiristellessä alkoi mieli virittyä vaellusmoodiin.

Pitäisimme tänään leirin samassa paikassa ja keskittyisimme tutkimaan joen ylempiä osia. Pilvettömältä taivaalta porottavasta auringosta huolimatta kala nousi kohtalaisesti pintaperhoon. Vaikkei mitään tärppijuhlia vietettykään, sain iltapäivän mittaan useamman taimenkontaktin. Onnistuin kuitenkin systemaattisesti sössimään lähes jokaisen kanssa. Toisaalta kokoluokka oli karkuutetuilla yhtä vauraamman oloista täpläkylkeä lukuunottamatta maltillista. Perho tuntui muutenkin lyövän pikkulusikat ja lipat, ja virvelimiehillä oli hiljaisempaa.

Lounastelimme kosken alajuoksulla, missä tuuli pääsi edes vähän hajottamaan sakeana pörräävää hyttysparvea. Tarkoituksena oli ruoan siirtyä isompi etappi joen sivuhaaran latvavesille. Päätimme kuitenkin edetä joen vartta ja hyvä niin, sillä täysin yllättäen joki teki mutkan ja muodosti upean vesiputouksen, joka kohisi kapeaan rotkoon. Portaan yläpuolella joki jatkui yksitoikkoisena, vähävetisenä virtana. Näin kirkkaassa auringonpaisteessa taimen ehtisi säikkyä lähestyvää kalamiestä jo kaukaa, joten jätimme sen tutkimisen vähemmälle.

Suuntasimme illaksi samoille spoteille, joista oli päivän aikana saatu havaintoja pienemmistä tasapyrstöistä. Toivon mukaan isoveljet olisivat heränneet iltasyönnille. Pian Samuel huutelikin reilumman taimenen tärppiä. Valitettavasti kosken keskeltä iskenyt eväkäs onnistui retuuttamaan itsensä irti. Samuel levitteli käsiään kokoluokkaa rajusti liioitellen.

Tunnelma oli jokivarressa odottava, mutta kummankaan tarjottavat eivät lopulta kelvanneet. Aivan tyhjin käsin ei leiriin tarvinnut onneksi palata Samuelin haavitettua suvannosta pannun levyisen täpläkyljen.

3. päivä – Ennätyksiä uusiksi

Kolmas reissupäivä oli pyhitetty seisovan veden kalastukseen. Etenisimme muutaman kilometrin matkan ja kalastelisimme matkan varrelle jäävällä järvellä. Samuel jättäisi telttansa purkamatta, mutta Joel ja minä pakkaisimme rinkat selkään. Jatkaisimme järvietapin jälkeen syvemmälle kairaan Samuelin kääntyessä paluumatkalle. Pitäessämme juomataukoa Joel totesi hyttysten vähentyneen sitä mukaa, mitä pidemmälle olimme kävelleet. Tulisimme huomaamaan, ettei teoria valitettavasti ollut aukoton.

Jonkinlaista elämää järvessä oli, sillä jo vedenhakureissulla silmiin osui rantavedessä lymyilevä hyvänkokoinen hauki. Auringon lämmittämä rantamatala oli houkutellut muitakin vihernieriöitä, ja pieniä mulahduksia kävi kaislikossa sitä mukaa kun etenimme rantaviivaa. Emme olleet kuitenkaan tulleet haukien perässä, joten vetäisimme kilistimet vedestä ennen kuin rantapartio ehti niihin käsiksi.

Heitellessäni leveän kaislikon saartamaa rantaa näin muutaman kookkaan ahvenen porskuttavan heinikon laidassa. Rohkein kävikin maistelemassa Räsästäni, muttei harmikseni jäänyt kiinni. Ison ahvenen syönti-ikkuna oli aukeamassa, sillä samalla kun yritin houkutella kalaa uusintaotteluun, Samuel hilasi vastarannan mättäälle ennätysahvenensa! Huudosta päätellen päästiin lähelle kiloa.

Loikin hieman edemmäs suuntaan, johon oletin raskassarjalaisten uineen. Pian joku puraisi lusikkaa kaislikon seassa. Oletin väsytteleväni puikkaria ja vedin kalaa ronskein ottein kaislojen läpi. Onneksi rimpuilija pysyi kiinni, sillä haavitin yllätyksekseni pikkuhauen sijaan lähes nelikymmensenttisen ahvenen. Hetken päästä punaiseen pikkulusikkaan tarrattiin jälleen lujasti, ja nokitin pituutta uusille kymmensenttiluvuille.

Isomukset tuntuivat pyörivän aivan matalan kaislikon laidassa, ja huutelin Joelia paikalla ahvenennätystään kaunistelemaan. Mitenkään valtaisaksi syönti ei yltynyt, ja ehdimme Samuelin kanssa istustuskella fileitä paistelemassa pitkän tovin ennen kuin Joel vihdoin saapasteli paikalle voittajan virne kasvoillaan.

Joelin aapo jäi illan viimeiseksi, joten kokonaisahvensaldomme oli laskettavissa yhden käden sormilla. Keskikoko oli kuitenkin maukas pienimmänkin venyttäessä pyrstönsä selvästi suurahvenen mittoihin.

Erotuskaa lievittämään paistelimme letut järven rannalta ennen kuin täytyi laittaa porukka kahteen osaan. Ilta oli viilentynyt mukavasti ja päätimme Joelin kanssa sykkiä vielä mahdollisimman pitkälle ennen leirin pystyttämistä. Seuraavalle päivälle jäisi joka tapauksessa pitkä siirtymä ja kaikki tänään kävelty olisi huomiselta pois.

4. päivä – Elämäni raskain kymppi

Aamun pikkutunneille kestänyt yövaellus ei tuntunut enää aamulla niin hyvältä idealta tuskastuttavan kuumuuden herättäessä jo muutaman tunnin unien jälkeen. Kampesin itseni hikisestä makuupussista ja yritin jatkaa unia teltan ulkopuolella hyttysmyssy päässä. Rasittava ininä ja kuumuus eivät kuitenkaan antaneet unille jatkoaikaa, ja oli pakko pulahtaa lampeen viilentymään.

Olimme saaneet edellisillan uurastukselle kurottua seitsemisen kilometriä tämän päivän siirtymästä, mutta matkaa olisi silti kohdejoelle vielä vajaa kymmenkunta kilometriä. Etappi oli tunturiylityksestä huolimatta varsin inhimillinen, mutta painostavassa helteessä kannattaisi ottaa rauhallisesti.

Teimme heti alkumatkasta huonon reittivalinnan ja kahlasimme näennäistä oikoreittiä suolompareen yli. Vaelluskenkiä kuivatellessa muutaman sadan metrin oikaisu ei enää kuulostanut niin tarpeelliselta. Parin pikkujärven välistä pujottelun jälkeen tunturipaljakka aukesi edessä useamman kilometrin matkalta, ja kilometrit vaihtuivat jalkojen alla hyvää tahtia.

Aurinko paahtoi koko matkan suoraan otsalohkoon, enkä tajunnut suojautua riittävästi. Stoppi tuli yllättäen, kun juomatauolla aloin voida pahoin ja tolpillaan pysyminen tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta. En ollut kokenut vastaavaa voinnin tipahdusta kertaakaan aiemmin, enkä ollut varma, miten nopeasti olo helpottuu. Olimme keskellä lähes paljasta kairaa, missä ei ollut varjoa eikä puhelinyhteyksiä.

Ensiapuna nieleskelin Blåband-ruokapussin lusikallinen kerrallaan ja tankkasin vettä sen minkä sain alas. Olo ei tuntunut parantuvan, joten etsimme läheltä ainoat vähänkään varjoa tekevät pusikot, vuorasimme lahkeen- ja hihansuut umpeen ja vedimme pakkounet hyttysmyssyt päässä.

Kolmen vartin jälkeen olin jo hitusen paremmassa terässä ja katsoimme viisaimmaksi yrittää jatkaa matkaa. Nostin rinkan selkään ja otin edessä häämöttävän huipun päältä kiintopisteen. Aivot narikkaan ja askel kerrallaan eteenpäin. Vointi onneksi parani asteittain matkan edetessä. Hyvä niin, sillä tunturin päältä oli vielä rankka laskeutuminen soisen rinteen halki jokilaaksoon. Perille päästyämme kello oli vasta iltaseitsemän, mutta painuimme nukkumaan samoin tein ruoan jälkeen.

5. päivä – Hyttysiä, hellettä ja jokunen taimenkin

Nukuimme lopulta melkein kellon ympäri, ja olo oli unien jäljiltä jo ihan siedettävä. Mistään auringonpistosta vakavammasta ei siis ollut kyse.

Aamupalan voimistamina nappasimme vavat ja pikkureput matkaan ja suuntasimme jokivarteen. Seuraavat kaksi päivää viettäisimme näitä mutkia ja koskia tutkien. Odotukset olivat uuvuttavan vaelluspäivän jälkeen korkealla. Tässä joessa olisi varmasti isoja täpläkylkiä, ne täytyisi vain houkutella poteroistaan.

Joki muodosti tasaisin välein pieniä virta- ja koskipaikkoja, joiden niskoja ja loppuliukuja pysähdyimme haravoimaan tarkemmin. Täällä kuuma kesä näytti kuivattaneen enemmän, ja joen rantapenkat olivat karanneet korkeiksi. Vähäinen virtaama ei ainakaan helpottaisi kalan löytämistä muutenkin haastavan kesäisessä kelissä.

Aamupäivän tunnit kuluivat ilman tapahtumia. Erään pikkukosken alta sain sentään haavitettua pienen taimenen parantamaan lounaskattilamme proteiinipitoisuutta. Kosket kasvoivat alavirtaa kohden, ja kun kalahavainnot olivat olemattomia, päätimme hyödyntää päivän kuumimmat tunnit siirtämällä koko leirin kilometrin verran alemmas paikkaan, jossa heti leirin ympärillä oli parikin hyvän näköistä koskipätkää.

Olin aiemminkin ollut vaeltamassa älyttömillä hyttyskeleillä, mutta tämä reissu oli silti omassa luokassaan. Yleensä ötökät kaikkosivat kuumimman helteen ajaksi, mutta tällä reissulla sakeaa ininää riitti vuorokauden ympäri. Lisäksi riesana olivat paidan alle ja telttaan ahtautuvat mäkäräiset. Hyttysmyrkyllä sai hetken omaa aikaa, mutta pitkässä juoksussa ainoa suoja oli pitkät vaatteet. Kuoritakki päällä kalastaminen oli kuitenkin tuskastuttavaa, joten itse otin mieluummin itikanpistot kuin jatkuvan nihkeän hikisyyden.

Joelin ottaessa torkkua luulin vihdoin saaneeni siiman päähän paremman taimenen. Huusin kameramiestä paikalle vain todetakseni väsytteleväni haukea. Tämä ei valitettavasti jäänyt päivän, saati reissun, viimeiseksi virhediagnoosiksi vaan luupäitä tuntui väijyvän joessa yllättävän paljon.

Kohdekalat loistivat poissaolollaan, joten loikoilimme teltassa pitkälle illan puolelle. Ilman viilettyä könysimme jälleen joelle. Itse sain heti alkuun koukutettua sekä perhoon että virveliin pari alle kolmenkymmenen sentin eväkästä, mutta isommista ei ollut vieläkään havaintoja. Edes kesäöille tyypillisiä pintapärskäyksiä ei hämärässä kuulunut. Illan parhaana antina Joel kelasi rannalle elämänsä ensimmäisen taimenen. Ja kun vauhtiin oli päästy, haavissa rimpuili pian toinen samanmoinen. Vaatimattomasta koosta huolimatta kuparisen rikkoutuminen nosti kummasti tunnelmaa iltanuotiolla.

6. päivä – Reissun painavin tärppi

Saimme herätä pilviseen viileyteen, mikä oli enemmän kuin tervetullutta vaihtelua tähänastisiin telttasauna-aamuihin. Kevyt tuuli puhalsi itikoita varvikkoon ja aamu-uinnin jälkeen pystyi kuivattelemaan kuokkavieraiden häiritsemättä. Fiilis oli muutenkin kohenemaan päin, ja leirielämä alkoi taas maistua.

Olimme alunperin suunnitelleet tekevämme pidemmän päiväreissun joen alemmille osille, mutta päätimme kuitenkin rehkimisen sijaan nautiskella eräelämästä kalastellen leirin lähikoskia. Vaeltajien piristyminen ei tuntunut heijastuvan kaloihin ja iltapäivän ensimmäiset tunnit olivat totutun vaikeita. Sen ainoan paremman tuntuisen tärpin aiheutti perhossa roikkuneeseen pikkutaimeneen tarrannut hauki. Sekä hauki että taimen menivät lopulta menojaan.

Iltapäivän edetessä taivaanrantaan alkoi kerääntyä tummia pilviä. Ehdimme vedellä lounaan vielä ennen kuin ukkonen kasteli leirin. Täynnä täysin perusteetonta intoa harpoimme jälleen sateen tauottua koskelle. Nyt olisi viimeiset mahdollisuudet saada se isompi taimen tältä joelta, sillä huomenaamulla täytyisi purkaa leiri ja suunnata paluumatkalle. Sitkeästä yrittämisestä ja taistelutahdon valamisesta huolimatta illan saldo jäi laihaksi. Jokunen pannun täyttävä taimen sentään selvisi haaviin asti, ja saimme tänään pitää soijarouhepussin koskemattomana.

Illan harmittavin karkuutus sattui poikkeuksellisesti hauen kanssa. Heittelin aivan viimeisiä heittoja hämärässä, kun pikkulusikka yhtäkkiä pysähtyi kuin olisi jäänyt pohjaan kiinni. En ehtinyt edes kunnolla reagoida, kun raskas riuhtaisu repäisi kivissä hiertyneen kuitusiiman poikki. Ihmeissäni katselin, kun kookas hauki loikkasi ilmaan keskellä koskea. Silmäarviolla pituus lähenteli metriä ja vaikka “väärä” kalalaji olikin, olisi ollut kiva otattaa edes yksi kunnon kalakuva tällä joella.

7. päivä – Paluumatkalle

Suunnitelmana oli tänään kävellä niin pitkälle kuin jaksaisimme. Jos tahti olisi hyvä, ehtisimme vielä lähtöpäivänäkin vavan varteen.

Paluumatkan reitti oli sama kuin tullessa, joten suunnistaminen kävi vaivatta. Eilisestä asti jatkunut kevyt tuulenvire siivitti mukavaan matkavauhtiin, ja puoleksitoista päiväksi suunniteltu parikymmenkilometrinen hupeni yllättävän nopeasti. Illan hämärtäessä huomasimme ehtivämme joelle vielä saman päivän aikana.

8. päivä – Viimeisen aamun onnistumiset

Aamunuotiolla laadimme viimeisen päivän sotasuunnitelmaa. Laskelmoimme, että meillä olisi aikaa kalastella parisen tuntia ennen kuin tulisi suunnata viimeiselle viidelletoista kilometrille.

Talsimme suoraan alkureissun perusteella parhaimmiksi todetuille paikoille. Omat perhoni saivat liota aamupäivän tunnit rauhassa, mutta Joelista alkoi reissun loppuhetkillä kuoriutua pesunkestävä koskikalastaja. Ensin pikku-Räsäseen haksahti kolmevitonen täpläkylki, ja melkein heti seuraavalla heitolla Joel paranteli ennätystään vielä hitusen. Molemmat alle nelikymppisiä, mutta naureskelimme niiden olevan suurtaimenia tämän reissun mittakaavassa.


Lue muita juttuja kalastusvaelluksilta tästä.