Norjan pohjoisin lääni, Finnmark, kätkee sisäänsä enemmän jokia kuin kalamies ehtii elinaikanaan tutkia. Vuoden kohokohdaksi muodostunut kalastusvaelluksemme suuntautui viime elokuussa jälleen yhdelle niistä. Tuttu kaveriporukka, tuntemattomat vedet.
(Teksti on julkaistu Metsästys ja kalastus -lehden numerossa 6/2019.)
Keltakylkinen erämaataimen lepää haavissa. Mitta näyttää 47 senttiä, ja kalamiehen ryhti suoristuu vähintään saman verran. Ei se valtava ole, mutta viimevuotisen pettymyksen jälkeen onnistuminen heti ensimmäisenä iltana tuntuu helpottavalta. Reissu saa tietyllä tavalla täyttymyksensä jo nyt. Kalapakko katoaa, tästä eteenpäin voi vain nautiskella.
Lennätän räikeäsävyisen Lotto-lipan takaisin niskalle, josta rantakivelle suolistettu täpläkylki oli haksahtanut hetkeä aikaisemmin. Lippa ehtii surrata muutaman metrin, kunnes siimaa riuhtaistaan taas. Nyt taidetaan päästä jo viidenkymmenen paremmalle puolelle. Hamuan kalan haaviini ja huikkaan väsytystä rannalta seuranneelle Juholle kiitokset etukäteistunneista kartan ääressä. Kohdesuunnittelu tuntuu osuneen nappiin.
Olemme saapuneet joelle vasta kolmisen tuntia aiemmin, ja jokainen retkikuntamme neljästä jäsenestä on jo ehtinyt koukuttaa vähintään yhden mittaluokan kalan. “Mittaluokka” on tosin näillä seuduilla täysin kalamiesten itsensä määrittelemä, sillä Finnmarkin sisämaassa taimenella ei ole lain määrittämää alamittaa.
Lämpö laskee loppukesän illassa lähelle nollaa. Toista fleeceä pukiessa on vaikea kuvitella, että vielä muutama päivä sitten tankkasimme autoa Oulussa hiostavassa helteessä. Kuumuus on kuivattanut Pohjois-Norjankin erämaita, mutta viime päivien kylmä tuuli on työntänyt Jäämereltä syksyisempää ilmaa.
Aivan yömyöhään ei tänään vavan varressa viihdytä, sillä pitkä vaelluspäivä kolmekymmenkiloinen rinkka selässä painaa vielä reisissä. Pystytämme kenttäkeittiön rantatörmän suojaan. File ehtii hiiltyä pannulla turhankin mustaksi, mutta se ei tunnu seuruetta haittaavan. Tunnelma on vapautunut ja odottava. Seuraavan viikon aikana ei tarvitsisi miettiä mitään, mikä ulottuu Ruijan erämaan ulkopuolelle.
![TUNTEMATTOMILLA VESILLÄ – Kalastusvaellus Finnmarkissa [ENG SUB]](https://i0.wp.com/i.ytimg.com/vi/XR2Kh0ZZOsQ/sddefault.jpg?w=1200&ssl=1)
Onnistumisia pintaperholla
Samuel pilkkoo aamupuuron sekaan kokonaista ananasta selostaen samalla, miten kevyt ja kätevä eräeväs tuo etelän herkku on. En enää muista, kenen kuningasidea oli kantaa parin kilon hedelmä kairaan, mutta ehkäpä vaiva oli näiden naurujen arvoista.
Pakkaamme päiväreput ja suunnistamme perhovapoinemme ylävirtaan. Tarkoituksena on kävellä latvavesille tutkien kalalta tuoksuvat koskipätkät ja suvannot. Liekö syynä rakoileva pilvimassa vai aikainen vuorokaudenaika, mutta aamupäivän ensimmäiset tunnit eivät tarjoa samanlaista tärppi-iloittelua kuin edellisillan perusteella oli lupa odottaa. Käytämme haavissa muutaman pienemmän tasapyrstön, mutta joen nestorit pysyvät piiloissaan.
Joki kapenee yläjuoksulla lähes puromaiseksi. Violetti liitsi ehtii roikkua virrassa vain hetken, ja taas saa olla irrottamassa puukon mittaista taimenta koukusta. Oma uskoni isomman kalan tavoittamiseksi näin ahtaassa virrassa horjuu, mutta Juho jatkaa ylemmäs.
Lounaskattila porisee jo keittimessä, kun Juho palaa joelta ja tipauttaa mättäälle reissun tähän asti isoimman tanelin. Pinkkiin kuulapääliitsiin tarrannut 54-senttinen oli tarjonnut matalassa pikkukoskessa hyvät kyydit.
Tuuli laantuu illaksi lähes olemattomaksi, ja siellä täällä pinnan rikkovat pärskäykset paljastavat pintaruokailun alkaneen. Karu jokimaisema suosii muutenkin perhokalastajaa, sillä paljaalla rantakivikolla takaheitto luonnistuu tumpelommaltakin vavan heiluttajalta.
Oliivinvihreä Klinkhammer liukuu hitaassa virrassa. Ei ottanut. Nostan perhon ja ohjaan sen parilla vavan heilautuksella takaisin peilin ylälaitaan. Juuri siinä, missä olin nähnyt kalan pintovan, valkoinen siipi katoaa näkyvistä. Nykäisen vastaan, ja paine tuntuu siimassa. Ei kuitenkaan yhtä raskaana kuin olin odottanut. Hyvä kala tämäkin, mutta mulauksen perusteella luulin jallittavani vielä astetta kookkaampaa. Myös alemmassa suvannossa perhovapa on mutkalla Samuelin ujuttaessa samanmoista haaviinsa. 46-senttinen taitaa olla saajansa ensimmäinen pintaperholla.
Maailman kaunein kalapaikka
Rinkka keikkuu selässä parin päivän tauon jälkeen vaivattomasti. Navakka takatuuli paukuttaa kuoritakin huppua, mutta sää on mukavan aurinkoinen. Siirrämme leiriä viitisen kilometriä alavirtaan oikaisten haastavammaksi arvelemamme jokipätkän ohi. Ensimmäiseltä telttapaikalta olisi hyvin riittänyt tutkittavaa vielä kolmannellekin päivälle, mutta tarkoituksenamme on tehdä laaja lenkki päätyen lopulta takaisin autolle.
Saavumme suunnitellulle leiripaikalle hyvissä ajoin ennen lounasaikaa. Juho on käväissyt täällä kertaalleen aiemmin ja on etukäteen mainostanut jokipätkää maailman kauneimmaksi kalapaikaksi. Kaunis se onkin. Kirkasvetinen joki mutkittelee kymmenisen metriä syvän rotkon pohjalla, ja on pakko heti kavuta alas tyrkyttämään perhoa sen kuohuihin.
Paria pientä vavantärisyttäjää lukuun ottamatta toimintaa on iltapäivän tunteina kuitenkin vain perhosiiman paksummassa päässä. Ja toimintaa riittää, sillä kovassa tuulessa piuhoja saa olla jatkuvasti selvimässä. Iltahämärän viimeisillä heitoilla Samuel uskoo nähneensä raudun pyörähtävän lipan perässä, mutta varmuutta ei diagnoosille saada.
Eväkkäiden vältellessä tarjottaviamme keräämme neljä juomapullollista hillaa iltapalaksi paistettujen lettujen kylkeen.
Vaihtelua taimenfileelle
Herään siihen, kun Juho möyrii absidissa etsien kameraa. Tepolla on kuulemma hyvä kala kiinni töyrään alla. Saalis on jo valmis poimittavaksi, kun ehdimme paikalle. Pullea kala kellahtaa haaviin musta liitsi suupielessä, ja vapamiehen virne on syystäkin leveä. Vaaka vahvistaa silmämitalla puolitoistakiloiseksi puntaroidun kalan painon. Teppo naureskelee parantaneensa tällä reissulla perhoennätystään jo rapsakat viisitoista senttiä.
Tuuli yltyy entisestään, ja taimenkeiton valmistuessa kaikki kattilaa kevyemmät tulee pultata mättääseen. Jatkuva puhuri alkaa pitkän päälle rasittamaan. Toisaalta vielä emme ole tehneet yhtäkään näköhavaintoa vaeltajalle usein niin tutuista verenimijöistä. Kai tätä tuulen suhinaa mieluummin kuuntelee kuin niitä.
Perhonheitosta ei tule tällä säällä mitään, joten päätämme nostaa rinkat selkään heti lounaskattilan tyhjennyttyä. Kanjonijokea ohittaessamme katselen kielekkeeltä alas virtaan. Pikkutöyrään jälkeisessä poolissa erottuu useampikin paremman kokoinen hahmo. Tämä paikka ei varmasti näyttänyt vielä täyttä potentiaaliaan, mutta jääpähän kiintopisteitä tuleville reissuille.
Pääsemme melkein perille saakka ennen kuin taivas avaa hanansa. Rankkasateessa kalastaminen ei houkuta, joten paistelemme vaelluksen ensimmäisen kalattoman illallisen sateen tyyntymistä odotellessa. Valitsemme telttapaikaksi joenmutkan, josta virta laskee isompaan järveen. Juhokin pääsee vihdoin hyödyntämään ilmatäytteistä reppulauttaansa, joka on tähän asti kulkenut rinkassa pakattuna. Mutta sitä ennen ehtii ottamaan päivätorkut.
Järvi on ollut koko illan hiljainen aivan ensimmäisiä heittoja lukuun ottamatta. Tepon siiman päässä oli temponut räikeänvärinen kala, jota epäilimme rauduksi. Ehkä sen vuoksi jaksamme yhä tarjota lippoja ja pintaperhoja tyyntyneelle ulapalle. Juho meloskelee kauempana järvellä uistinta vetäen.
Alkaa taas ripeksiä ja hämärän myötä lisääntyneet tuikit sekoittuvat pisaroiden joukkoon. Lopulta sinnikkyys palkitaan, ja Samuel saa kuin saakin yhden pohjoisen kaunottaren erehtymään lippaan. Ei mikään jättiläinen, mutta tervetullut onnistuminen pitkään iltaan. Rautu on aina rautu.
Se iso, joka karkasi
Aamuaurinko paistaa kirkkaasti, mutta pystyn heittämään rantaheinikon suojista säikyttämättä pintaruokailijaa. Olen löytänyt täydellisen pinturiniskan, jossa leveä virta laskee kymmenkunta metriä tasaisena ennen hajoamistaan pieneksi koskeksi. Rullaan siiman keskelle jokea, ja tuuhea karvasidos asettuu istumaan pintakalvolle. Iso mulahdus ja heittosiima sinkoaa syliini. Toivottavasti ei ottanut osumaa!
Saan langat nopeasti selviteltyä ja heilautan perhon takaisin virtaan. Syke nousee karvatollon liukuessa kohti tärppipaikkaa. Vapa vääntyy mutkalle, kun nykäisen vastaiskun kalan porskuttaessa alavirtaan. Siima luistaa märkien sormien välissä huonosti, mutta tempoilija saa onneksi löysää ensimmäiseen vetoonsa. Kala sahaa virtaa puolelta toisella, kunnes yllättäen vastus vavassa katoaa. Ei ole totta, siima poikki! Uusintaottelusta on turha haaveilla, mutta saan sentään pari pienempää haaviin asti.
Lounaan jälkeen sullomme Juhon reppulautan täyteen kampetta. Teltta- ja yöpymisvarusteet kulkevat lähes koko loppumatkan vesiteitse, ja kantamukset hartioilla kevenevät mukavasti. Etenemme rinkat selässä alavirtaan heitellen samalla matkalle osuvat niskat ja loppuliu’ut.
Maisemassa vuorottelevat isot suvantojärvet ja niiden väliin jäävät kapeat kosket. Saan erään virran montusta ongittua pannunmittaisen täpläkyljen, jonka Teppo pian kepittää väsyttelemällä ylävirran puolelta jälleen yhden viisikymmensenttisen. Huikkaan ohjeeksi höllätä tahtia, säästäisi jonkun ison meille muillekin.
Viimeiset hetket vavan varressa
Kännykän herätysääni kuulostaa oudolta telttaympäristössä. Koko iltapäiväksi on luvattu kovaa sadetta, joten poutaisia aamutunteja ei kannattanut tuhlata makuupussissa. Pimeään saakka lähikoskia kolunneet Samuel ja Teppo jäävät vetämään sikeitä harppoessamme Juhon kanssa jokivarteen. Nyt olisi käsillä reissun viimeiset hetket vavan varressa, sillä huomisen ohjelmassa olisi pelkkää rinkkamarssia.
Tuuli tekee takaheitosta haastavaa, ja perho takertuu tämän tästä miehen korkuiseen pajupusikkoon. Saamme touhuta pitkään ennen ensimmäistä tapahtumaa, mutta sen jälkeen taltutammekin molemmat lyhyen ajan sisään pari pannukalaa.
Sateen jo ropistessa hartioille haravoimme vielä viimeistä niskaa. Vispaan päivänkorentojäljitelmän vastarannan akanvirtaan. Kirkas kylki pyörähtää pinnassa, mutta eväkäs hylkää kattaukseni. Vaikutti kookkaalta, mutta niinhän ne aina, kun eivät haaviin asti tule. Alempana päivystävä pikkutaimen sen sijaan kelpuuttaa perhoni. Päästän sen tällä kertaa takaisin, meillä on jo riittävästi punalihaista loppureissun tarpeiksi.
Tekstit ja videot aiemmilta Finnmarkin vaelluksilta:
– Finnmarkin taimenen jäljillä – 8 päivän kalastusvaellus Norjan Lapissa
– Löytöretki tunturitaimenten kotikulmille – kalastusvaellus Norjan Finnmarkissa