Niinhän se on, että kalamiehet ovat kateellista kansaa, ja harvassa on ne päivät kun muiden saamat kalat ilahduttavat enemmän kuin omat. Eilinen oli yksi niistä.
Kaverini oli saapunut perinteiselle loppukesän visiitille mökillemme Kuhmoon. Tarkoitus oli kesäpäivän ratoksi pyörähtää veneellä laavulla makkaran paistossa ja ihastella samalla kainuulaisia järvimaisemia.
Jotenkin kaverini oli onnistunut ikääntymään jo pitkälle toista varttivuosisataa koskematta koskaan perinteiseen virveliin. Nyt epäkohta korjattaisiin, ja iskin hänelle vavan kouraan ja annoin pikaisen koulutuksen avokelan käyttöön.
Virittelin pikkuvaapun omankin siimani jatkeeksi, ja lähdimme sähkömoottorin suristessa matkaan ahvenlounaan toivossa. Heti alkumatkasta pari raitapaitaa kävi tärisyttämässä vapaani ja odottelin, milloin keulamies saisi kelata veneeseen ensimmäisen virvelikalansa.
Matalan kaislikon laidassa vapa taipuikin, mutta koska olin itse juuri kiskonut paattiin kimpun lumpeenkukkia, epäilin tämänkin olevan pohjatärppi. Veneen pysäyttämisestä huolimatta siima jatkoi kuitenkin juoksuaan, ja diagnoosi vaihtui.
Kala ei tuntunut millään suostuvan käskytettäväksi riuhtoen siimaa pari minuuttia miten tahtoi. Kiristin jarrua hieman ja yritin antaa ensikertalaiselle toinen toistaan viisaampia ohjeita kalan taltuttamiseen. Kun hauki lopulta pyörähti pinnassa, tajusin ettei pitkä väsytys johtunutkaan löysästä jarrusta tai kokemattomasta vavankäyttäjästä, vaan kaverini talutti kunnon vonkaletta.
Pahaksi onneksi kala päätti lopulta ampaista kohtisuoraan veneen ali repien sekä kevyehkön jigivavan että siiman kerralla poikki. Luupää meni menojaan, mutta hetken pettyneen hiljaisuuden jälkeen emme osanneet kuin nauraa vapamiehen ravistellessa kipeitä ranteitaan.
Varavapa oli matkassa, joten saimme molemmat jatkaa uistelua. Parin pienemmän piikkieväisen jälkeen keulamiehen siimaa nykäistiin taas tiukemmin. Nappasin haavin äkkiä veneen pohjalta huomatessani kaverini hilaavan veneen viereen valtavan kokoista ahventa. Kalan pärskiessä veneen laidan paremmalla puolella yritin ihmetykseltäni selittää, etteivät nämä ole aivan jokapäiväisiä tai edes jokakesäisiä saaliita.
Kuvauttaessaan 42-senttistä ja 850-grammaista saalistaan kaverini myhäili ymmärtävänsä nyt jo hieman sitä, mikä kalastuksessa kiehtoo.