Pilkkivaellus riippumatoilla Hossan kansallispuistossa

Yhteistyö: Partioaitta

Vapun pidempi vapaa tarjosi sopivan sauman pakata rinkka ja karata pariksi yöksi pohjoiseen nauttimaan kevättalven viimeisistä päivistä. Lappiin asti ei parin yön vaellukselle kannattanut ajella, joten kohteeksi valikoitui Hossan kansallispuisto Suomussalmella. Siellä lupailtiin olevan vielä paikoin paksustikin lunta. Hossa soveltuu muutenkin erinomaisesti pikaisemmillekin reissuille, sillä reitit ovat suhteellisen lyhyitä ja erämaan tuntuun pääsee käsiksi nopeasti. Lumikenkien lisäksi sulloimme mukaan pilkkivehkeet ja pari Partioaitalta saamaamme ENOn (Eagle Nest Outfitters) riippumattoa.

 

Julma-Ölkyn kanjonijärvi

Olin käynyt Hossassa kahdesti aiemmin, Joelille ja Juholle tämä olisi ensimmäinen kerta tuoreessa kansallispuistossa. Molemmilla visiiteilläni olin keskittynyt eteläosien kalavesiin, ja Hossan maamerkkinä tunnetun Julma-Ölkyn postikorttimaisemat olivat minultakin tarkastamatta. Emme ehtisi kiertää kanjonijärveä reunustavaa Ölökyn Ähkäsyä kokonaisuudessaan, joten suunnitelmana oli lumikenkäillä reitin puolessa välissä rotkon ylittävälle riippusillalle. Palaisimme sitten takaisin autoille, sillä varsinaisille kohdevesillemme oli Julma-Ölkyltä vielä parinkymmenen kilometrin siirtymä.

Ölökyn Ähkäsy reitti seuraili jyrkän kanjonin laitoja nousten pariin–kolmeenkymmeneen metriin järven pinnasta. Toisaalla hankea riitti vielä puoli metriä, mutta monelta osin aurinko oli jo paljastanut varvikon. Lumen peittämää polkua ei ollut tallattu pitkään aikaan, mutta maisema vaihtui pikkureput selässä ja aurinkolasit nokalla silti hyvää tahtia. Reilun tunnin kenkäilyn jälkeen tavoitimme rotkojärven ylittävän riippusillan. Intoa olisi riittänyt kiertää koko lenkkikin, mutta illaksi piti ehtiä Umpivalkeaiselle, jonka olimme suunnitelleet leiripaikaksi.

Jätimme auton jonkin matkan päähän Umpivalkeaisen lammelta. Vastaan tulleet pilkkimiehet juttelivat ahvenen olevan huonolla otilla. Taimeneen oli kuulemma mahdollisuus, jos tiesi oikeat paikat ja jos keli ja syötti olivat oikeita ja jos oli tuuria. Kuulosti siltä, että suhteellisen kokematon pilkkiseureemme tulisi tuskin kiskomaan saalista yli päiväkiintiön. No, jos sentään jotain saisimme.

Riippumattokauden avaus

Aurinko viipyili vielä sopivasti horisontin yläpuolella saapuessamme vastarannan leiripaikalle. Juho jäi kokkaamaan iltapalaa, ja me suuntasimme Joelin kanssa etsimään sopivia riippumattopuita. Ilmassa keinuessa juuret ja kivet eivät paina selkää, joten yöpaikaksi kelpasi epätasainenkin maasto. Olimme saaneet matkaan Fuse-paketin, jonka avulla kaksi riippumattoa pystyi kiinnittämään vierekkäin samojen puiden väliin. Riitti siis, että löytäisimme kaksi sopivaa puuta.

Olimme varanneet kahden hengen huoneen järvinäkymällä, joten mikä tahansa rantaryteikkö ei kuitenkaan kelvannut. Tällä reissulla olisimme hyvin voineet yöpyä myös laavulla tai autiotuvalla, joita Hossassa oli useita, mutta herääminen pilkille riippumattoyön jälkeen kuulosti sopivan eksoottiselta. Ja täytyihän “riippuparisänkyä” päästä kokeilemaan!

Joel sai reilummin mitoitetun DoubleNest-riippumaton, ja itse nukkuisin kevyessä Sub6-mallissa. Niin ikään minimalistiset kiinnitysköydet (Helios Suspension System) mukaanluettunakin sänkyni painaisi tulevana yönä vain karkkipussin verran. Grammanviilaajan unelma. Joelin DoubleNest sai jatkeekseen jämäkämmät Atlas-köydet. Molempien kiinnitysköysien vaivaton pituudensäätömahdollisuus teki kasaamisesta nopeaa, ja parissa minuutissa molemmat matot oli ripustettu.

Teleskooppimalliset Fuse-tangot asennettiin molempiin päihin köysien väliin. Köysien hienosäädön kanssa kannatti (lue: olisi kannattanut) käyttää hetki, jotta molemmat riippumatot asettuivat nätisti samalle korkeudelle. Helpottaa kummasti kyytiin kipuamista, kun omaa sänkyä ei tarvitse kurottaa otsan korkeudelta toisen roikkuessa selkä varvikossa. Alkuun kiikkerältä näyttänyt yhdistelmä ei kohdilleen säädettynä ollut juuri yksittäistä riippumattoa huterampi. Toki kyytiin noustessa ja poistuttaessa kannatti ottaa rauhallisemmin, jos halusi olla ravisuttamatta vieruskaveria hereille.

Yöksi oli luvattu muutama pakkasaste, joten kiehautimme kenttäpullot täyteen ennen yöpuulle kömpimistä. Makuupussin jalkopäässä ne hohkaisivat mukavasti lämpöä.

Lohikalan toivossa

Heräsin rahisevan jään ääneen aamun innokkaimpien pilkkimiesten hinatessaan ahkioitaan. Sadesuojaksi viritetty tarppi oli yön räntäkuuron jäljiltä kostea, mutta kenttäpullo pohkeiden välissä tuntui vielä mukavan lämpimältä. Ei tehnyt mieli kaivautua ulos makuupussista, joten jatkoin unia muiden keitellessä aamupuuroa.

Hossan kirkkaissa vesissä uiskentelee ainakin jonkinlainen taimenkanta, ja lampiin ja järviin tehdään lohikalaistutuksia. Vaikka mahtivonkaleista kuulee huhua, usean kilon eväkkäät ovat luonnollisesti harvinaisia saaliita. Suosituimpia pilkkikohteita ovat erillisluvan alle jäävät Umpi- ja Iso-Valkeainen sekä Huosi- ja Keihäslampi, joihin istutetaan kirjolohta. Olimme selvästikin jo myöhässä parhaasta syöntiajasta, sillä makkaran paistoon saapuva vanhempi kaksikko kertoi saaneensa aamutuimaan viisikymmensenttisen taimenen. Alamitta oli kymmenen senttiä pidempi, joten ruokakalaksi ei siitä vielä ollut.

Könysimme pilkkireppuinemme jäälle ja eilisillan ukkojen esimerkkiä noudattaen aloitimme reikien kairaamisen matalasta. Pilkkimme pysyivät kuitenkin koskemattomina, ja aamuyön jälkeen poutaisena pysytellyt taivas uhkasi pian tipauttaa sateen. Tyypillinen vappusää. Ronkimme vielä jonkin aikaa ennen kuin pakenimme tummien pilvien alta. Suunnitelma vaihtui lennosta, ja hurautimme autolla hieman etelämmäs Huosilammelle. Sen rannalla piti kartan mukaan olla laavu, joten saisimme käristeltyä lounaan kuivina.

Kuurottelu kesti alkuiltaan, mutta ropinan tauottua jäi vielä muutama tunti valoisaa pilkkiaikaa. Päätimme kykkiä loppuillan Huosilammella, ja kohdekalaksi vaihtui kirjolohi. Naama reiässä pilkkinyt Juho sai pari kertaa näköhavainnon pulleaan lohikalaan, mutta kirkaskylkiset onnistuivat välttämään tarjottavamme. Hiljalleen muut pilkkijät kaikkosivat lammelta, ja se etäinenkin lumen narskunta vaihtui täydelliseen hiljaisuuteen. Nykyjä ei tullut, mutta se ei juuri kauniissa kevätillassa haitannut. Liottelimme liitsejä ja mormuskoita hartaudella pimeään saakka, ja lopulta sitkeä yritys palkittiin muutaman ahvenen ilmoittautuessa illallispöytäämme. Ei kohdekala, mutta sentään voitiin jo puhua olevamme kalareissulla.

Kirkaskylkinen työvoitto

Viimeiseksi reissupäiväksi lupailtiin mahtavaa kevätsäätä, joten aurinkolasit sai taas kaivaa taskusta. Päätimme jatkaa Huosilammen kirjolohien metsästystä. Tehokasta pilkkiaikaa olisi vain pari tuntia, joten edellisaamusta viisastuneina viritimme kellon herättämään. Siitä huolimatta muutama aamuvirkku tönötti jo jäällä ennen meitä. Uuden, joskin perusteettoman, itsevarmuuden saattelemina suunnistimme pelipaikoille. Keli oli sen verran hieno, etten malttanut istuskella pitkään pilkkijakkaralla vaan kuljeksin ympäriinsä kuvaillen vuoroin järkkärillä ja vuoroin pari viikkoa aiemmin hankkimallani kuvauskopterilla. Kesken droonin lennätyksen kirrenpilkinnän noviiseja vihdoin onnisti. Vapaa nykäistiin tiukemmin, ja Juho hilasi jäälle pulskan sateenkaariraudun. Vihdoin!

Aamupäivä ei tarjonnut lisää tärppejä, joten luvan umpeuduttua virittelimme pilkkivermeet rinkkaan. Ehdimme vielä paistelemaan kirrefileet ennen kuin kello pakotti suuntaamaan paluumatkalle.


Jätä kommentti