Vieheeseen tarttuu niin kala kuin kalastajakin
Sanonnan mukaan kalaa saa sillä vieheellä, mikä on siiman päässä. Vitsiksi tarkoitettu tai ei, niin sanonta sisältää myös viisautta.
Erämaajärven rantaan saapuva kalastaja saattaa valita ensimmäisen vieheen siiman päähän vaikkapa siksi, että se miellyttää omaa silmää. Parin heiton jälkeen siima kiristyy, ja kaunis kala lepää pian haavissa. Et koskaan saa tietää, olisiko kala tärpännyt johonkin toiseenkin vieheeseen – tai kenties mihin vieheeseen vain, joka olisi saavuttanut sen näkökentän. Kalastajalle tilanteesta syntyy kuitenkin kokemus, että kyseinen uistinvalinta osui nappiin, ja viehettä tulee käytettyä jatkossa yhä enemmän. Mitä useammin valikoit rasiasta tietyn ottipelin, sitä todennäköisemmin saat sillä kalan. On hyvä muistaa, että ottivieheen on valinnut kalan lisäksi ensimmäisenä kalastaja.
Tällä pohjustuksella ei ole tarkoitus vesittää viehemallien ja värien valintaan liittyvää mielenkiintoista omaa maailmaansa – vaan olemaan liikaa kopioimatta omia tai muiden kalastajien “vanhoja kaavoja”. Kannattaa kokeilla rohkeasti uutta – se tuo mielenkiintoa tutuillakin erämaavesillä kalastamiseen!
On kuitenkin olemassa tiettyjä raameja ja yleisvinkkejä, joilla erityisesti kokemattomampi kalastusvaeltaja pääsee helpommin alkuun. Ajatuksena tässä artikkelissa on tarjota suuntaviivoja, joiden avulla voit valikoida sopivia vieheitä vaikkapa ensimmäiselle kalastusvaelluksellesi pohjoisen vesille.
Sisällys:
Vaelluskalastajan vieherasia – Mitä uistimia valita Lappiin?
Yleisesti voi ajatella niin, että pidempi hikoilu rinkka selässä palkitaan hieman helpommalla kalastuksella tai ainakin vähemmän nirsoilla kaloilla. Aina tilanne ei tietysti ole näin yksinkertainen, mutta totta on, että kala, joka ei ole mahdollisesti koskaan nähnyt mielenkiintoisena välkkyvää uistinta, ei sitä osaa samalla lailla varoakaan. Sen sijaan jos vaelluskohde on tunnettu pohjoisen joki tai järvi, kalat voivat olla hyvinkin tottuneina vieheisiin ja etenkin vesistön nestorit osaavat niitä vältellä.
Siinä, että kohdentaa kalareissunsa vähemmän kalastetuille vesille on hyötyä myös kestävän kalastuksen näkökulmasta, mutta se antaa myös usein armollisuutta viehevalintoihin ja kalastamiseen yleisesti. Kaiken ei tarvitse mennä ihan nappiin ja silti voit saada hienoja onnistumisia.
Erävesille suuntaavan kalastajan ei ole tarkoituksenmukaista kantaa mukanaan koko viehearsenaaliaan, etenkään jos sitä on ehtinyt kertyä rasiatolkulla. Toisaalta jos et juuri omista pohjoisen kaloille sopivia ottipelejä entuudestaan, ei ole tarvetta hankkia valtavaa uistinvalikoimaa. Vaeltajan vieheet mahtuvat yhteen tai kahteen taskuun menevään rasiaan. Toki enemmänkin saa kantaa, jos lisäpaino ei haittaa, mutta paristakin rasiallisesta löytyy varmasti ne luskat, lipat ja vaaput, joihin pohjoisen eväkäs haksahtaa – jos on haksahtaakseen.
Yleisohjenuorana voisi olla valita Lapin reissulle muutamia erivärisiä ja -kokoisia ottipelejä kustakin alle listatusta vieheryhmästä. Jotakin vieheryhmää voi painottaa toisia enemmän oman mieltymyksen tai kohdevesien mukaan. Esimerkiksi suurilla järville kevyet vieheet ja lyhyen kantaman vieheet voivat olla pienemmässä roolissa kuin tunturijoella, jossa vastarannan tavoittaa kymmenen metrin vippauksella. Ellei ole erityisesti hauen perässä yli 10-senttiset vaaput ja lusikat voi hyvin jättää pois. Pienemmät vieheet on myös helpompi mahduttaa rasioihin.
Toimivia vieheitä löytyy monilta valmistajilta, emmekä ole tarkoituksella nostaneet tähän tarkkoja malleja, vaan viehevalinnoista puhutaan yleisemmällä tasolla.
Huomioithan, että vaelluskalavesistöjen virtavesissä onkiminen on kielletty.
Lippauistimet
Erilaiset lippavieheet, lyhyemmin lipat, ovat Lapin kalastajan luottovieheitä. Vilkkaasti pyörivä lehtiosa tuntuu olevan erityisen toimiva pohjoisen syrjäisillä erävesillä, missä kala tarttuu usein hanakasti ärsykevieheisiin. Lippa on helppokäyttöinen, eikä se vaadi kuin heiton ja tasaisen kelauksen. Nirsommalle syönnille voi kokeilla varioida uintia vaihtelemalla nopeutta tai jopa pysäyttelemällä lippaa, mutta yleensä lipan uittaminen ei vaadi suuria kommervenkkejä. Uinnin tuntee hyvin vavassa pienenä vastuksena. Huonolaatuisen lippavieheen uinti voi katkeilla, minkä tuntee paineen ajoittaisena katoamisena.
Lipan etuna on helppokäyttöisyyden lisäksi myös sen pintauintisuus. Painottamatonta lippaa voikin uittaa hyvikin matalassa vedessä. Vaakakupin toisella puolella on haaste saada tarvittaessa lippaviehettä riittävän syvälle esimerkiksi järvillä kalastaessa. Pyörivän lehden vastus nostaa uistinta pintaa kohti, mikä korostuu entisestään virtaavassa vedessä. Miedossa virrassa voikin olla kokeilemisen arvoista heittää myös viistosti ylävirran suuntaan ja kelailla vain juuri sen verran että lehti pyörii.
Perinteiset, pelkistetyt lippavieheet ovat usein kalakaupan uistinhyllyn halvinta osastoa. Hieman hintavamman luokan lippavieheissä on yleensä mukana kalamainen runko hahmoa ja painotusta lisäämässä.
Lusikkauistimet
Lusikat ovat monipuolisia vieheitä, sillä ne ovat tehokkaita niin pienissä virtavesissä kuin erämaajärvilläkin. Lusikat potkivat keinahdellen ja väläytellen kylkeä ja houkuttelevat petokalaa kaukaakin. Paras puoli on lusikoiden metallisen rungon tuoma paino, jonka vuoksi ne vajoavat nopeasti haluttuun syvyyteen. Painonsa vuoksi niillä saa myös reilusti heittopituutta. Pohjoisen järvillä viihtyvän kalastajan lusikat ovat usein pitkänmallisia ja kapeita, jolloin ne halkovat tuulta, ja heitto kantaa pitkälle vaikeissakin olosuhteissa.
Lippauistinten tapaan lusikat ovat ehkäpä niitä helppokäyttöisimpiä vaeltajan vieheitä, sillä vieheen uitinsyvyyteen voi vaikuttaa helposti ja välttää pohjatärppejä. Pysäyttelemällä tai kelaamalla hitaammin lusikan saa uimaan syvemmällä ja vauhdittamalla kelaamista tai vavan kärkeä nostamalla metallilätkän saa nousemaan lähemmäs pintaa. Vieheen uittoa kannattaa muutenkin muutella pysäyttelemällä ja vaihtelemalla nopeutta houkuttavuuden lisäämiseksi erityisesti seisovassa vedessä. Pysäytys voi olla viimeinen niitti, joka saa viehettä seuraavan suomukyljen iskemään.
Raskaimpia lusikkamalleja ei kannata heittää matalissa joissa, sillä tällöin koukut raapivat pohjaa vaikka ohjaisitkin viehettä vavalla. Sopiva paino selviää kokeilemalla, mutta yleisesti pienemmillä joilla tai koskilla esimerkiksi 5–12-grammaiset lusikat voisivat olla sopivia. Järville suuntaa-antava painoluokka voisi olla 10–20-grammaa huomioiden tietysti myös vavan painosuositus.
Vaaput
Vaaput imitoivat aitoa saaliskalaa, joskin välillä varsin villillä värityksellä. Vaaput ovat erityisesti koskikalastajan ja vetouistelijan suosiossa. Vaappuja kannattaakin olla rasiassa, jos tarkoitus on vaikkapa melontauistella erämaavesillä. Vaaput usein kelluvat tai ainakin “keijuvat” eli säilyttävät syvyytensä pysäytettäessä. Näin vetouistelijan ei tarvitse huolehtia, vieheen jäämistä pohjaan, jos kanootin tai packraftin vauhti jostain syystä hidastuu.
Vaapuilla voi kalastaa koskella esimerkiksi heittämällä viehettä viistosti alavirtaan ja antamalla vaapun uida virran halki juurikaan sitä kelaamatta, vain vavalla ohjaillen. Seuraavan heiton voi heittää metrin edellistä pidemmälle ja haravoida näin metri metriltä koko virran läpi. Erityisen tarkkana kannattaa olla vaapun sukeltaessa esimerkiksi kiven tauksiin, joissa saattaa olla isomman kalan kyttäyspaikka. Parhaimmillaan kala pärskäyttää pinnan tuntumassa ohi värisevään vaappuun voimalla. Vaappua voi myös laskea ylävirran puolelta alavirtaan siimaa kelalta lypsämällä ja aloittaa kelaamisen, kun vaappu on sopivassa kohdassa. Taimen voi iskeä myös alavirtaan vapaana kelluvaan vaappuun.
Vaapun paras puoli koskikalastuksessa on se, että vaappu pysyy leukalappunsa avulla hyvin pinnan alla. Vaappujen miinuspuolella on niiden kevyt paino. Heitot ovat lyhyempiä ja tuuli ottaa vaappuun helposti. Siksi vaaput eivät ole parhaimmillaan järvillä tai lammilla kalastaessa, kun heittoon halutaa pituutta. Nykyisin on kuitenkin myös paljon runkopainettuja vaappuja, jotka on suunniteltu nimenomaan heittokalastaja silmällä pitäen. Oma lukunsa ovat lisäksi “räminävaaput”, joissa räminäkuulat antavat paitsi ääntä myös painoa. Vahvasti painotettu räminävaappu onkin käyttötavaltaan jonkinlainen vaapun ja lusikkauistimen hybridi.
Toinen maininnan arvoinen erityisryhmä ovat pintavaaput, kuten popperit ja nirhat. Ne ovat kelluvia leukaläpättömiä vaappuja, jotka yleensä “puskevat” tai pärskäyttävät vettä kelatessa matkien pinnassa pärskivää haavoittunutta kalaa. Pintavieheillä kalastus on erityisen jännittävää, sillä tärpit näkee ja niillä voi kalastaa vaikka vain nilkkaan ulottuvassa vedessä. Joskus kala iskee hieman ohi. Tällöin kelausta kannattaa jatkaa mahdollisen uusintaiskun varalta ja heittää seuraava heitto uudestaan samaan kohtaan. Jos kala on edelleen samassa asemapaikassa, se voi hyvinkin yrittää uudestaan.
Jigit
Jigit ovat monelle tuttuja erityisesti ahvenen ja kuhan järvikalastuksessa, mutta niitä kannattaa kokeilla myös vaellusreissulla, niin koskessa kuin järvelläkin. Koskessa jigin etuna on sen painotus ja todella nopea vajoaminen. Raskaalla päällä uitetun jigin saa uppoamaan juuri sinne kosken kuohun alle, minne lusikkaa, vaappua tai lippaa on vaikea saada uimaan. Jigiä voikin täsmäuittaa koskessa käymällä tarkasti läpi jokaisen oletetun kalan olinpaikan. Pohjaan asti ei välttämättä jigiä kannata päästää, se jää helposti kivien väliin nalkkiin.
Onpa kerran käynyt niinkin, että samassa pienessä poolissa uitettiin ensin useaa eri perhoa ja muuta uistinta ilman mitään kalakontaktia. Jigiin vaihdon jälkeen heti ensimmäinen heitto antoi tärpin, toinen kiloisen taimenen ja kolmannellakin vielä hyvä ruokarautu. Valkoisena kuohuva syvä kohta ei ilmeisesti päästänyt muita vieheitä näiden kalojen näkökenttään.
Vieheen värin merkitys vaihtelee
Kirjoittajan oma mielipide on se, että oikea tai tilanteeseen sopiva viehemalli on olennaisempi tekijä kalan narauttamisessa kuin täsmälleen osunut värivalinta. Monesti tulee käytettyä sellaista viehemallia, millä on missäkin tilanteessa tai paikassa tehokkainta kalastaa. Kaikkein olennaisinta onkin saada viehe kalan näkökenttään. Erityisesti koskikalastuksessa tämä alue voi olla hyvinkin pieni, sillä kala on yleensä ottanut tietyn asemapaikan koskessa, missä se on helppo oleilla mahdollisimman pienellä vaivalla napsien virrasta ruokaa. Ottipaikan kalastamista käydään tarkemmin läpi omassa artikkelissaan.
Värillä voi kuitenkin olla merkittäväkin vaikutus kalan ollessa nirsolla tai hyvin valikoivalla päällä. Kala saattaa esimerkiksi keskittyä nappaamaan tietyllä hetkellä vain tiettyä ravintoa ja hylkää kaikki muut. Erityisesti tämä korostuu perhokalastuksessa, jossa uitat turhautuneena pintovan kalan edestä koko perhorasiasi sisällön, mutta sama voi toteutua myös viehekalastuksessa. Jos esimerkiksi kalastat samaa jokiosuutta useamman päivän ajan vieheväriä vaihdellen, saatat hyvinkin löytää jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä väri antaa parhaiten tärppejä missäkin olosuhteessa tai vuorokauden aikaan. Kirkkaassa vedessä saattaa myös joskus päästä “näkökalastaminen” silmin havaittua kalaa. Tällöin pääsee reaaliajassa seuraamaan kalan reagointia ja käyttäytymisestä erilaisia vieheitä tai uittotapaa kohtaan.
Jos taas kalastat enemmänkin aktiivisesti liikkuen ja vaihdat ennemmin paikkaa kuin vieheväriä, et välttämättä saa sen tarkempaa käsitystä juuri täsmällisesti toimivasta väristä, mutta kalasaldo voi päivän päätteeksi olla silti sama. Pienten tekijöiden, kuten täsmällisen värivalinnan löytämisen, merkitys korostuukin silloin, kun kalastus kohdistuu pieneen alueeseen, jossa käy ehkäpä muitakin kalastajia tai kala on muusta syystä varovaisella syönnillä. Vähemmän kolutuilla erämaavesillä kala on usein vähemmän nirso nyanssien osalta.
Luomua ja ärsyvärejä
Mitä värejä sitten kannattaisi valita? Aina varma valinta on niin sanotut luomuvärit eli luonnonmukaista saalista eli kalaa matkivat vieheet sekä täysin vastakohtaisesti “ärsyvärit”, jotka erottuvat räikeillä sävyillään. Ainakin näitä molempia on hyvä olla kalastusvaeltajan rasiassa. Jos (koski)kalastus ei ole vielä kovin tuttua, hyvin erottuvat värit voivat olla siitäkin syystä, että niiden uintia on helpompi seurailla silmällä. Kun alat hahmottaa vieheen uinnin ja olinpaikan, voit kokeilla maltillisempia värejä.
Sopivia luomuvärejä voisi olla esimerkiksi hopean-harmaan ja ruskean sävymaailman vieheet. Valintaa tietysti helpottaa, jos tiedossasi on, mikä on kohdevesistön yleinen saaliskala. Jos petokaloilla on yltäkyllin syötävää, voi olla viisasta pyrkiä erottumaan varsinaisesta saaliskalasta esimerkiksi hitusen sitä isommalla viehevalinnalla tai pienellä sävyerolla. Räikeässä ärsyväreissä vain mielikuvitus on rajana, mutta yleisesti käytettyjä ovat esimerkiksi oranssit ja pinkit sävyt. Perinteisesti erityisesti raudun uskotaan olevan perso räikeille sävyille, kuten pinkille. Kirkkaassa vedessä ja valoisalla kelillä voi olla paras aloittaa kalastaminen luomuväreillä. Sameassa vedessä ja harmaassa säässä taas siiman päähän voi valita ensin räikeämpää.
Muita vinkkejä
Vieheen koko
Mikäli pieniä, alamittaisia kaloja tuntuu tulevan riesaksi asti, voi ongelman yrittää kiertää vaihtamalla uistimen tai perhon isompaan. Ylempänä mainittiinkin vieheen koosta myös erottumistekijänä. Jos saaliskalaa on tarjolla reilusti, voi hieman tyypillisestä saaliskalasta erottuva koko erottua edukseen petokalan silmiin.
Koukkujen määrä
Useissa vaapuissa on tyypillisesti kaksi kolmihaarakoukkua. Mikäli haluaa kalojen vapauttamisen olevan helpompaa ja nopeampaa ja myös kalaystävällisempää, voi vaihtaa kolmihaarakoukkujen tilalle yksihaaraisen koukun. Vähemmällä koukkumäärällä myös pienennät riskiä ja vaikutuksia, jos viehe sattuu sinkoamaan ihoon, vaatteisiin tai ilmatäytteiseen vesikulkuneuvoon.
Väkäsettömät koukut
Väkäsetön koukku helpottaa niin ikään kalojen mahdollista vapauttamista sekä vähentää turvallisuusriskejä. Väkäsettömän koukun uppoamisesta ihoon voi selvitä säikähdyksellä eikä ole tarvetta ruveta leikkimään kirurgia erämaaolosuhteissa. Väkäsettömiä koukkuja löytyy valmiina, mutta väkäsen voi myös helposti puristaa lyttyyn pihdeillä.
Väkäsettömyyden vaikutus kalan irti pääsemiseen on oletettua pienempi. Taitava väsyttäjä pitää siiman sopivan kireällä, joten väkäsellä tai sen puutteella ei sinänsä ole merkitystä. Kalan päästessä ravistamaan viehettä hypyn aikana, väkäsetön koukku voi toki hieman helpommin päästä irtoamaan.
Artikkelia on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa myös perhovalintojen osalle.
Hanke on saanut avustusta kalastonhoitomaksuvaroista Lapin ELY-keskukselta sekä Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöltä.
