Hiihtovaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

Juho oli jo alkusyksystä heittänyt ajatuksen hiihtovaelluksesta jossain päin Lappia. Olin esittänyt alustavan halukkuuteni, ja vielä kun Karri liittyi kiinnostuneiden joukkoon, alkoi retkikunnan kokoonpano hahmottua.

 

Kohteeksi valikoitui Urho Kekkosen kansallispuisto Koillis-Lapissa. Tarkoituksena oli, ettei ensimmäinen Lapin talvivaellukseni jäisi myös viimeiseksi, joten emme lähteneet suunnittelemaan liian haastavaa reissua. Sopivaksi päiväetapiksi uumoilimme 15-20 kilometriä. Juholle UKK:n maisemat olivat aiemmilta reissuilta tuttuja, ja reittisuunnitelmaa voisi tarvittaessa helposti muuttaa. Telttavaihtoehtoakin väläyteltiin, mutta päädyimme suunnittelemaan neljän päivän hiihtoreittimme autiotupien mukaan. Matkalle osuisi pari pilkkipaikkaa, joten myös kaira ja vavat lähtisivät matkaan.

1. päivä: Kiilopää – Tammakkolampi

Purimme auton Kiilopään tunturikeskuksen parkkipaikalla. Tunturisukset tuntuivat jalassa yllättävän tutulta, vaikka edellisestä kerrasta ladulla oli vierähtänyt kymmenen vuotta. Keli suosi hiihtäjiä, ja ensimmäiset kilometrit nousimme tunturiin upeassa maaliskuun auringossa. Ahkio liukui kovaksi tamppautuneella reitillä kevyesti ja jo tässä vaiheessa huomasi pulkanvetämisen hyödyt. Toisin kuin rinkkahommissa selkä ei hionnut samalla lailla ja paine kohdistui hartioiden sijaan keskivartaloon. Lisäksi ahkioon pystyy pakkaamaan enemmän tavaraa, sillä sen tilavuus on helposti venytettävissä.

Lounastelimme Kiilopään huipun kupeessa. Huomasin suksien riisumisen olevan virhe vasta humpsahtaessani hankikannen läpi nivusiin asti. Kuulemma sukset kannattaisi ottaa pois vain nukkuessa. Nuudelien vahvistamina jatkoimme Terävänkivenpäälle, jonkä etelärinnettä luisuttelimme alas laaksoon. Umpihangessa hiihtäminen muuttui paitsi raskaammaksi myös hiljaisemmaksi.

Saavuimme ensimmäiselle yöpaikalle Tammakkolammen varauskammille iltahämärässä. Päivän saldoksi kertyi 15 kilometriä. Pakkanen oli laskenut iltaa kohden lähelle pariakymmentä, ja Nalgeneen sekoitettu urheilujuoma ehti loppumatkasta muuttua mehujääksi. Olimme varanneet tuvan etukäteen ja napanneet avaimen matkaan Kiilopään tunturikeskukselta. Etukäteistietojen mukaan Tammakko- eli Kopsuslammen rannalla sijaitseva tupa olisi mallia nukkekoti. Tilaa ei kahdelle suunnitellussa tuvassa kieltämättä ollut liikaa, mutta pienen makuualustatetriksen jälkeen sopiva nukkumakolo löytyi kaikille.

2. päivä: Tammakkolampi – Tuiskukuru

Aamupäivä oli pyhitetty pilkkihommille. Kopsusjärven pohjoispuolella sijaitsevan Kopsuslammen taimenkanta on luokiteltu tammukaksi, ja sillä on alamitan sijaan vain ylämitta (45cm). Varmistimme asian Metsähallitukselta vielä ennen reittisuunnitelman lukkoonlyömistä, sillä olisihan se hienoa saada tammukkafilettä aamupuuron kylkeen.

Pakkasta oli edelleen reilusti, mutta tyvenessä aamuauringossa pilkkireiällä pystyi kykkimään ilman hanskoja. Kauaa ei tarvinnut pilkkejä liotella ennen kuin Karri veti jäälle ensimmäisen täpläkyljen. Heti perään Juhokin onnistui, mutta syöntipiikki tuntui jäävän lyhyeksi. Sain itse odotella kauemmin, mutta lopulta omatkin fileeni sätkivät jään paremmalla puolella. Kauniissa säässä olisi istunut pilkillä pidempäänkin, mutta ennen puoltapäivää oli jatkettava hiihtoa. Pakkasimme jäiset kalat matkaan.

Hiki nousi pintaan alkumatkan pitkässä nousussa, kun edellisten vaeltajien hiihtojälki katosi uuden lumen alle. Ylitimme Suomujoen Suomunruoktun museokämpän kohdalta ja jatkoimme joen pohjoispuolella Aitaojan tulipaikalle. Matkalle osui vauhdikkaampia puuterimäkiä, joissa sai pari kertaa kammeta ylös joko hiihtäjän tai ahkion.

Alun perin suunnittelimme jatkavamme Luirolle saakka, mutta aamupilkkien jäljiltä kevensimme suunnitelmaa. Tuiskukurun autiotupa olisi sopivan matkan päässä, joten yöpyisimme siellä. Keli muuttui iltaa kohden talvisemmaksi ja juomatauolla Vintilätunturin kupeessa tuuli jo kunnolla. Illan viimeiset kilometrit sivakoitiin lumisateessa.

Vastaanotto Tuiskukurulla oli kirjaimellisesti lämmin aiemmin saapuneen tsekkiläislumikenkäilijän lämmitettyä tuvan trooppisiin lukemiin. Availimme vaivihkaa ovea samalla, kun hän työnsi pölkkyä kaminaan. Hikoilin pyttipannua käristellessä enemmän kuin päivän vajaan parinkymmen kilometrin hiihtoetapilla, ja oli pakko käydä vetämässä muutama krooliveto hangessa ennen kuin vaihdoin kuivaa päälle.

3. päivä: Tuiskukuru – Lankojärvi

Tammukkafileellä ja suolakalalla täydennetyn aamupalan jälkeen suunnistimme Tuiskukuruun. Sää oli jokiuomassa nimensä mukainen, ja lumikenkien jäljet olivat peittyneet pakkaslumeen. Umpisessa sivakoidessa aikaa upposi suunniteltua enemmän, ja kaivoimme otsalamput valmiiksi esille Kotäkönkään lounaspaikalta lähtiessämme.

Lumipyry yltyi, mutta onneksi Suomujokivarren seuraileminen onnistui huonommassakin näkyvyydessä. Kovettunutta hiihtouraa hangen alta oli hetkittäin vaikea löytää, ja aikaa tuhraantui pariin harharetkeen. Toisaalta pimeässä metsässä otsalamppujen valossa hiihtämisessä oli oma tunnelmansa eikä hiihtopäivän venyminen haitannut. Ahkioletkamme saapui Lankojärven autiotuvalle iltayhdeksän maissa. Tuvalla oli seurue tsekkejä (ovat kuulemma innokasta retkeilykansaa), mutta onneksi mahduimme sekaan.

4. päivä: Lankojärvi – Kiilopää

Viimeisenä aamuna ei toiveestani huolimatta saanut torkuttaa pitkään, sillä lähtöpisteelle olisi sykittävää vielä parisenkymmentä kilometriä riippuen vähän reittivalinnastamme. Pakkanen oli laskenut reissumme edetessä, ja alkulämmöt saatuamme hiihtotakiksi riitti kerraston paita. Rautuojaa seuraileva reitti oli suhteellisen tasaista, mutta ura oli monelta osin täysin ummessa.

Kohtaamamme saksalaispariskunnan mukaan Rautuvankan laaksossa ei ollut kunnollista jälkeä, joten päätimme suunnata Rautulammen päivätuvalta suoraan tunturiin. (Tupaa ei tätä kirjoittaessani enää valitettavasti ole, sillä kuulimme sen palaneen viikko vaelluksemme jälkeen.) Tuuli piiskasi voimalla selkään aloittaessamme nousun. Yhtäkkiä paksu fleece kuoritakin alla ei tuntunut yhtään liian lämpimältä.

Latu yhdistyi avauspäivän reittiin pian Niilanpään jälkeen. Ohitimme Kiilopään huipun hyvin erilaisessa säässä kuin missä olimme siinä muutama päivä aiemmin nuudeleita lusikoineet. Viimeiset kilometrit autolle sauvoimme mukavassa myötätuulessa.

* * *

Reitti ja yöpaikat:

Lähtöpiste: Kiilopää (tunturikeskus)
Tammakkolammen varauskammi (n. 15 km)
Tuiskukurun autiotupa (n. 18 km)
Lankojärven autiotupa (n. 14 km)
– Kiilopää (n. 17 km)


Jätä kommentti