Video jutun lopussa.
Lokakuu alkaa ainakin Kainuun korkeuksilla olla jo turhankin kolea mökkeilykuukausi. Hirsimökin lämmittämiseen uppoaa aikaa ja puuta, ja yöpakkaset imevät lämmön järvistä. Olin kääntänyt jo veneen talviteloille pari viikkoa aiemmin, mutta niin se vain mieli veti vielä kalahommiin. Mukaan ilmoittautuivat vilua ja syyssateita pelkäämättömät uskalikot Joel ja Simo.
Lauantaiaamu valkeni kosteana elohopean sinniteltyä läpi yön nollan yläpuolella. Koppasimme aamukahvin hörpättyämme kalaromppeet selkään ja käpöttelimme metsän läpi pienelle ruskan värjäämälle suolammelle, jolle olin sattumalta harhaillut edelliskerran metsäreissulla. Silloin en katkenneella vavalla päässyt rannoilta lumpeiden saartamaa lammikkoa haravoimaan, joten kalakannasta tai sen olemattomuudesta meillä ei ollut mitään ennakkotietoja.
Tällaisessa syrjäisessä lammessa ahvenet pääsevät usein kasvamaan mukaviin mittoihin, joten valitsimme kyrmyniskat pääkohteeksemme. Itse kanniskelin matkassa myös raskaampaa hyrräsettiä, sillä olimme sopineet pienimuotoisesta kalakisasta viikonlopun ajalle. Suurimman kalan saajalle oli kunnian lisäksi luvassa Kuhmon S-Marketin sesonkihyllystä poimittu kurpitsa. Ja luonnollisesti palkintopystin virkaa palvelevaa vihannesta täytyi roudata mukana koko viikonlopun ajan.
Ensimmäinen parituntinen ei antanut merkkiäkään kaloista. Koska tähän oltiin osattu varautua, olimme panostaneet muonapuoleen. Pian nuotiolla tuoksui jauhelihapihvi Joelin paistellessa hampurilaisia.
Iltapäivän mittaan alkoi mateluvauhtia uitettujen lippojen ja pikkujigien vanavedessä uiskennella rantaan satunnaisia kylmän kangistamia raitapaitoja. Tarttumaan niitä oli kuitenkin vaikea houkutella. Päivän nollatuloksen pelasti lopulta rasian pohjalta löytynyt olemattomalla nopeudella näpytelty pikkuriikkinen jigiliitsi, jolla Joel onnistui voittajan elkein jujuttamaan muutaman kämmenen kokoisen ahvenen rantamättäälle. Niihin oli tällä kertaa tyytyminen. Vavat kasaan ja saunan (ja mökin) lämmitykseen.
Sunnuntaille oli luvassa tehokasta vapa-aikaa vain pari tuntia, joten talsimme läheisen pikkujoen varteen, josta odottelimme nokittavamme kilpailun nykyisen kärkikalan vaivatta. Ahvenista ei kuitenkaan ollut tietoakaan, mutta yksi useamman kilon vihernieriä kävi reuhtomassa Simon lippaa jo muutaman heiton jälkeen. Rantaan asti se ei kuitenkaan suostunut, joten jouduimme tyytymään Simon vahvasti valehtelevaan silmäpuntariin, joka arpoi kalan noin nelikiloiseksi.
Itse sain kepitettyä pari puikkarikoon luupäätä. Ne jäivät lopulta päivän ainoiksi tilastomerkinnöiksi (ja samalla avovesikauden viimeisiksi kaloikseni), joten huimatasoisen kalakisamme voiton ja kurpitsan vei Joel parikymmensenttisellä ahvenellaan kohdekalakertoimien suotuisalla avustuksella.
(Kuvia näpsi myös Simo.)
