Nuorttijoki melontakalastajan silmin – Kalastusvaellus Itä-Lapissa

Itä-Lapissa Venäjän rajan tuntumassa mutkittelee kanjonimaisemastaan tunnettu Nuorttijoki, joka tarjoaa kymmeniä kilometrejä vaihtelevaa kalastettavaa ja melottavaa. Voimakas villitaimen tai suurharjus siiman päässä on kutkuttava ajatus, mutta elämys jää puolitiehen, jos sitä mittaa vain saaliin koolla. (Teksti on julkaistu Metsästys ja kalastus -lehden numerossa 12/2019.)

 

Heräämme pikkuvilussa keittelemään aamukahvia. Elokuun alku on ollut Lapissa poikkeuksellisen kylmä, ja sormet kiertyvät lämpimän kuksan ympärille. Olemme Savukosken kunnan koillisosassa virtaavan Nuorttijoen latvavesillä, tarkemmin Ylä-Nuortin varressa, jonne saavuimme edellisiltana. Pakettiautossa on vaellus- ja kalastusvarustuksen lisäksi kaksi kanoottia, kolme packraftia ja maastopyörä. Fillaria emme sentään ota erämaahan mukaan, se on vain auton noutamista varten. Piheinä ja liikuntaa pelkäämättöminä olemme päättäneet jättää hyödyntämättä Tulppion majojen tarjoaman kyydityspalvelun.

Nuorttijoki saa alkunsa itärajalta, tekee mutkan Suomen puolella keräten vedet Tulppiojoesta ja Sotajoesta ja laskee lopulta Venäjän puolelle Nuorttijärveen. Meloisimme neljän seuraavan päivän aikana suurimman osan Suomen puolelle jäävästä jokiosuudesta. Kaikkiaan kuutisenkymmentä kilometriä kattava tutkimusretki taittuisi pääosin kanootein, mutta viimeiseksi osuudeksi vaihdamme alle packraftit. Jos on sopivasti onnea matkassa, saatamme siinä välissä paistella jonkun eväkkäänkin.

Melomassa Ylä-Nuortilla

Lotto-lippa on hyvä uistinvalinta Nuorttijoella

Rantakasvusto raapii kylkiä, ja seisten kanoottia ohjaileva Samuel naureskelee, että olisimme voineet lähteä yhtä hyvin sup-laudoilla. Vielä tässä vaiheessa on vaikea kuvitella, miten lähinnä kevättulvaista ojaa muistuttava pikkuvirta tulisi seuraavien päivien aikana kasvamaan jylhäksi kanjonijoeksi. Saan keulamiehen ominaisuudessa pitää perhovapaa valmiina siltä varalta, että etuviistossa näkyisi elämää. Pysähdymme erääseen mutkaan tarjoamaan pintaperhoa tuikin suuntaan. Kala tuskin on iso, joten kovin pitkään en jaksa siimaa liottaa.

Lounaskattilan poristessa ongimme reissun ensimmäiset kalat. Pikkuruisia vavantärisyttäjiä tuntuu riittävän, onneksi suurin osa rimpuilee irti jo vedessä. Nuorttiin ei tehdä istutuksia, joten nämäkin taimenenalut ovat peräisin luonnonkudusta. Ainikosken ohitettuamme alkaa olla jo hämärää, ja katse hakee rantapenkoilta sopivia riippumattopuita. Melontakilometrejä kertyy aloituspäivälle kymmenkunta, mikä on odotettua vähemmän. Eteneminen ilmakuvassa koirankarvaa muistuttavalla latvajoella ei ole hätäisen melojan hommaa.

Kanoottikalastajan haasteet

Aamu vaihtuu aamupäiväksi ennen kuin saamme kanootit liikkeelle. Jokimaisemassa vaihtelevat pienet koskentapaiset ja mutkittelevat suvanto-osuudet. Välillä ankkuroidumme rantapenkkaan nakkaamaan muutaman kerran uistinta tai perhoa.

Törmäämme pian kanoottikalastuksen haasteisiin kapealla joella. Potentiaalinen virranniska tai mutkamonttu paljastuu usein liian myöhään, ja ehdimme rymistellä sen yli ennen kuin vapa on heittovalmiina kädessä. Varomattomia pikkutaimenia saa näinkin, mutta jos joukossa on suurempia, ne ehtivät säikkyä lähestyvää melanheiluttajaa.

Nuorttijoen taimenet ovat pääosin pieniä

Juho kalastaa kanootista Nuorttijoella

Iltapäivän aikana saamme kuitenkin viitteitä mittavammastakin vedenalaisesta elämästä. Joen yllä roikkuvan koivun suojassa pintaan muodostuu syvempiä renkaita. Pysähdymme houkuttelemaan pintaruokailijaa, mutta tuloksetta. Muutaman mutkan jälkeen Samuel huomaa mitat täyttävän harjuksen karkaavan kanootin alta. Kyllä niitä isompiakin täällä on, vaikkakin haastavia tavoittaa. Kun tartutan jälleen yhden puukonmittaisen taimenen, Juho ehdottaa, että tilaisimme iltapalaksi rullakebabit Tulppion sillalle. Kalan varassa tulisi kuulemma nälkä.

Koivikon reunustama joki on pääosin helppoa melottavaa, ja vauhti säilyy ilman hikoilua. Silti aurinko ehtii laskea ennen kuin saavutamme Tulppiojoen risteyksen. Hämärässä on vaikea havaita rannalla astelevaa virvelimiestä. Ei ole hänkään saanut narrattua isompia, jonkun nelikymppisen kuitenkin. Jatkamme vielä muutaman kilometrin ja leiriydymme Hotikaisenmukan laavulle. Kattilallinen kanarisottoa vie tajun nopeasti.

Taimenia tyhjästä joesta

Sotajoen loppuliu’ussa pintoo kalaa. Pieniä harreja todennäköisesti, mutta käyn varmuudeksi toteamassa saman myös perhovavan kanssa. Saamme aamupalaseuraa leppoisista virvelimiehistä, jotka tiedottavat joen olevan tyhjä kaloista. Valamme kaksikkoon uskoa kertomalla saaneemme näköhavainnon parista isommasta ja pukkaamme kanootit vesille.

Mela halkoo vettä, ja rantamaisema vaihtuu hyvää tahtia. Etappi on puolet eilisestä, mutta lounastauko pidetään lyhyenä, sillä aikaa täytyy varata kulkupelien vaihtamiselle. Haukijärvenojan laavu on viimeinen pysäkki, jossa kanoottien kantaminen tien varteen on vielä inhimillisen työn takana. Loppumatkan meloisimme rinkkaan mahtuvilla packrafteillä, joiden kanssa selviäisimme kävellen takaisin.

Pysähdymme pähkinäpussin mittaiselle tauolle, ja heittelen samalla lippaa suvantoon. Siimaa repäistään ensimmäistä kertaa terävämmin, mutta tempoileva pilkkukylki osoittautuu tärppiään pienemmäksi. Seuraava heitto antaa toisen samanmoisen. Jo tässä vaiheessa on selvää, että reissupäivät loppuvat kalastajan näkökulmasta kesken. Retkimelontaan päivämatkat ovat sopivia, mutta kun pakettiin on tarkoitus sisällyttää myös kalastuselementti, aikaikkuna on liian tiivis. Pulleammat taimenet ovat varovaisia, ja ohimennen kanootista tarjottu lippa tai pikkuvaappu riittää harvoin houkuttimeksi.

Nuorttijoki on kaunista melottavaa

Kalastusvaellus packrafteilla Nuorttijoella

Nuorttijoen taimen tarttui Lotto-lippaan

Ensimmäistä kertaa melomassa packraftilla

Packraftilla Nuorttijoella

Packraft tuntuu ensikertalaisen alla yllättävän mukavalta, ja ilmatäytteinen kumikajakki käännähtelee ketterästi keulalle köytetystä rinkasta huolimatta. Kanoottiin nähden istumakorkeus on matalampi, ja kuohut tuntee takareisissä. Olo on kuin lapsena kumpareisessa pulkkamäessä. Ensimmäisissä koskissa kivet hierovat takalistoa, mutta pian silmä harjaantuu etsimään syvän uoman.

Päätämme säästää aikaa leirin pystyttämiseltä ja rantaudumme Mettopalon autiotuvalle. Kaksi rinkkaa nojaa valmiina ovenpieleen, mutta pienehkössä mökissä on makuutilaa vielä kolmelle melojallekin. Vierustoveri kuorsaa niin että laveri kirjaimellisesti tärisee, ja tutkin hirsikaton uurteita pitkälle yöhön. Onneksi väsymys vie lopulta voiton.

Perhokalastusta postikorttimaisemissa

Vuolaat kosket vievät melojia vauhdilla eteenpäin, ja edessä aukeava näkymä on kaunis. Lähestymme rakkakivikon ja havupuiden sävyttämää kanjonimaisemaa, josta Nuortti on tunnettu. Samuelin kieli poskessa veistelemä toive paistaa harjus jokaisella lukuisista tulipaikoista unohtuu pudotellessamme kosken toisensa perään pysähtymättä. Päivän melontaosuus on reissun lyhin, mutta säästelemme kalastusaikaa iltaan.

Aiemmin kohtaamamme virvelikaksikko nostaa kättä rannalta ja ihmettelee, missä välissä kanoottimme täyttyivät ilmalla. Muita kalastajia on näkynyt yllättävän vähän. Toki suurin kalastuspaine kohdistuu varmastikin Hirvashaudan lähikoskille, joille on tieltä vain parin kilometrin patikka, muttei onnenonkijoita näy sielläkään kuin muutama.

Juho melomassa Nuorttiköngästä

Riippumattoilua Nuorttijoella Voitinkönkäällä

Voitinkönkään tulipaikka on ikävän roskainen, mutta alemmas ei enää kannata jatkaa. Ripustamme kamppeet kuivumaan ja riippumatot valmiiksi puihin. Hirvipata katoaa nopeasti, samoin jälkiruokaletut – nyt olisi vihdoin päästävä kunnolla kalaan. Viimeisen illan lisämausteena sovimme pikkukilpailusta. Pienimmän kalan mittauttava saisi aloittaa aamunsa pulahduksella Voitinkönkääseen.

Samuelin noukkiessa leirin edustalta kämmenelle mahtuvan taimenen jatkamme Juhon kanssa Saukkokosken suuntaan. Tuikit rikkovat tasavirtaista niskaa, mutta varta vasten Nuortille suunniteltu Nalle Puh -perho ei tänään tunnu maistuvan. Ylempänä pärskähtää, ja oikaisen siiman roiskeiden suuntaan. Reilu kolmekymppinen harjus hakee perhon pinnasta. Vahvistan vaatimatonta kärkipaikkaani haavimalla hetken päästä vielä pari senttiä pidemmän.

Etenemme alaspäin virran laitaa ja kiventaustoja onkien, mutta joki pysyy hiljaa. Pintakäynnitkin loppuvat hämärään. Suvannon lopussa Samuel onnistuu tartuttamaan jo paremman kokoisen purje-evän. Illan suurin harjus on samalla myös reissun ensimmäinen mittakala, ja saaja kolkkaa sen aamupalaksi. Vuorokauden vaihtuessa pidämme tilannekatsausta Saukkokosken tulipaikalla. Samuel lähtee palailemaan kohti leiriä, mutta aiomme Juhon kanssa jaksaa aamuun.

Nuorttijoen harjus Saukkosuvannolla

Riippumattoilua Nuorttijoen maisemissa

Nuorttijoen maisemia Hirvashaudalla

Yön pimeimmät tunnit ovat pitkiä ja tapahtumat vähissä. Lopulta sinnikäs yrittäminen palkitaan Juhon huudellessa tärppiä. Keltakylkinen kala nykäisee pari vetoa, mutta pyörähtää sitten haaviin. 43-senttinen taimen tuntuu yhteiseltä onnistumiselta, vaikka se tietääkin itselleni todennäköisesti vilpoista aamuherätystä. Näpsäisen kalasta nopean kuvan otsalampun valossa, ennen kuin se potkaisee takaisin koskeen.

Sinnittelemme jalkeilla pikkutunneille saakka, mutta joki on kitsas. Saan vielä ronkittua pari pienempää täpläkylkeä, mutta aamuneljältä alkaa riippumatto houkuttaa. On parempi kömpiä makuupussiin, jos aikoo nukkua edes muutaman silmällisen ennen aamua. Muuten huominen rinkkanousu törmän päälle voisi hapottaa turhankin paljon. Unta odotellessa kalamiehen mieli jää jossittelemaan. Vaikkemme lähteneetkään reissuun isomusten kiilto silmissä, parin lisäpäivän turvin olisimme voineet kenties tarjota todellisen vastuksen Nuortin nestoreille.

 

* * *

Saimme reissuun yhteistyönä Eagles Nest Outfittersin (ENO) riippumattosetit:

– Riippumatto: ENO DoubleNest
– Köydet: Atlas Suspension System
– Tarppi: ENO ProFly Sil
– Hyttysverkko: ENO Guardian Bug Net
– Underquilt: ENO Ember2 Underquilt

ENOn riippumattosetit


4 thoughts on “Nuorttijoki melontakalastajan silmin – Kalastusvaellus Itä-Lapissa

  1. Hannu Kostilainen Vastaa

    Nuorttijoen sivujokia ovat Yli-Nuortti, Sotajoki ja Tulppiojoki. Pääuoma laskee Venäjän puolella Nuortijärveen (kirjoitetaan yhdellä t:llä). Alamittaista kalaa ei tunnollinen kalastaja ota käteensä, sillä kalan pintalima viottuu johtaen todennäköisesti kalan kuolemaan. HK.

    1. Vapaalla jalalla

      Kiitos kommentista!
      Kalojen tarpeetonta koskemista vältetään ja silloin kun kosketaan niin märin käsin, jotta haitta kalalle olisi mahdollisimman pieni. Noista nimistä näyttäisi olevan useampia kirjoitusasuja, Ylä/Yli-Nuortti ja Nuort(t)ijärvi.

  2. Olli J Vastaa

    Olisiko koko reissun voinut/kannattanut tehdä packraftillä?

    1. Vapaalla jalalla

      Se on vähän niin ja näin. Me harkittiin sitäkin mutta kun kanootit löytyi omasta takaa sekä auto jolla kaiken sai kuskattua niin päädyttiin tähän. Jos kanootteja ei olisi ollut tai niiden kuljetus olisi koitunut haasteeksi, oltaisi varmasti edetty koko reissu packrafteilla ja muutettu vähän reittisuunnitelmaa.

      Kanootti on kuitenkin pitkässä siirtymässä kivempi melottava ja siihen saa helpommin tavaraa sisään ja siitä voi kalastaa kätevämmin. Ihan reissun alkupäässä oli myös niin paljon matalia koskia että kanootilla niistä pystyi laskemaan huolettomammin. Samoin Ylä-Nuortin “ojaosuudella” olisi joutunut muutaman kapean ryteikön ohittamaan packraftia kantaen ja pakcraftista rannalle pääseminen tuolla olisi voinut olla haasteellista. Sanoisinkin että alkupätkä ei onnistuisi packraftilla mukavasti. Packraftin edut taas tulevat nimenomaan siinä että sen saa pakattua selkään ja sen kanssa pääsee kävelemällä pitkänkin matkan.

      Summa summarum: Kanootilla olisi selvinnyt alkupätkän eli Haukijärvenojalle saakka mutta sen jälkeen niitä ei olisi saanut inhimillisellä vaivalla enää autolle. Packraftilla taas olisi selvinnyt teoriassa koko reissun ainakin aikataulua väljentämällä mutta alkupätkä olisi tuottanut haastetta.

Jätä kommentti