Kalassa Ruotsin Lapissa – Vaellus Norrbottenin tunturivesille

Ruotsin pohjoisimman läänin, Norrbottenin, kirkkaiden vesien suurharjus pistää kalastajan taidot koetukselle.
(Teksti on julkaistu Metsästys ja kalastus -lehden numerossa 6/2022.)

Vinkit ja kalastusluvat Ruotsin Lappiin jutun lopussa.

Vieressä kohoava huippu on peittynyt harmaaseen massaan, eikä eilisiltana alkanut sumusade näytä taukoamisen merkkejä. Märkä pajukko raapii kuoritakkia raivatessani tietä jokivarteen. Ehkä olisi sittenkin kannattanut suunnata muiden perässä alavirran suuntaan.

Suvantoliuku näyttää ensivilkaisulla mitäänsanomattomalta. Virran kiemurtelu paljastaa kuitenkin, että vesi on kovertanut vastarannan penkan alle syvemmän uoman. Rantapajukko ulottuu sen yläpuolelle pudotellen harjuksille herkkuja – niin ainakin toivon.

Kahlaan matalaa pitkin varoen pöllyttämästä pohjaa. Muurahaisjäljitelmä jää ensimmäisellä heitolla turhan kauas. Samoin seuraavalla. Kolmannella rullaan perhon aivan pajukon alle. Ehdin tehdä pienen siimankorjauksen ennen kuin musta piste katoaa pinnalta lähes huomaamatta. Nykäisen kolmosluokkaisen vapani vauhdilla kohti taivasta. Pysyykö paine? Pysyy! Nyt on hyvä harri kiinni, aivan eri vuosiluokkaa kuin aamun nelikymmensenttinen.

Kivettömässä ja tasaisessa virrassa kalan käskyttäminen onnistuu kevyelläkin kepillä, kunhan vain malttaa. Paksu selkä mulahtaa pinnassa, ja huomaan väsytteleväni ennätysharjustani. Jätin haavin rannalle, joten ohjailen purje-eväistä varovasti matalampaan. Nappaan haavin penkalta ja saan pyöräytettyä kalan pussiin ensimmäisellä yrityksellä. Jännitys purkautuu spontaanina riemuhuutona 54-senttisen suurharjuksen levätessä haavissa.

Ensimmäiset puolimetriset

Kuuntelin yllä olevaa Tepon kalastuskuvausta Pohjois-Ruotsin elokuisessa tunturissa. Olimme päätyneet tänne olosuhteiden ohjaamina. Norjan Finnmarkin erämaavedet olivat sulkeutuneet ulkomaalaisilta koronarajoitusten vuoksi, ja luvat ehtivät loppua niistä Suomen Lapin kohteista, joihin olisimme hamunneet taimenta narraamaan. Olimme tehneet lopullisen kohde- ja reittisuunnitelman vasta juuri ennen lähtöä.

Ensimmäistä kertaa jokakesäinen vaelluksemme suuntautui länsinaapurin tunturivesille, ja ensimmäistä kertaa pääasiallisena kohdekalana oli harjus. Alkuvaelluksen saalis oli ollut maltillinen. Rinkkapatikan varrelle osuneilta tunturijärviltä kirjattiin vain muutama kämmenelle mahtuva rautu, ja ensimmäisenä jokipäivänä elämöintiä oli lähinnä vavan paksummassa päässä. Ruokakalassa kuitenkin pysyttiin.

 

Kolmantena iltana askel osui vihdoin lankulle. Juhon perhoa purtiin, kun Tepon voitonhuuto vielä kaikui yläjuoksulta. Alkuun pehmeästi potkinut kala paljastui sekin suurkalan mitan täyttäväksi harjukseksi. Vapamiehen edellisestä kiloluokan harrista oli ehtinyt vierähtää jo tovi, ja kala sai tehdä pari kunniakierrosta ennen kuin se kopattiin haaviin. Reissun toinen viidenkympin rikkoja sai vapautensa takaisin.

Onnistumisilla oli kummallinen vaikutus. Yhtäkkiä jokainen joenmutka ja suvanto tuntui mahdolliselta isomuksen asuinsijalta. Heittoon keskittyi aiempaa tarkemmin ja kelluvaa karvatolloa seurasi erityisellä hartaudella. Samat paikat, jotka olimme tullessa heittäneet puolihuolimattomasti, käytiin nyt läpi mittamiehen tarkkuudella.

Lupaaviksi muuttuneista kalapaikoista huolimatta suurharjuskerhoon ei tullut illan aikana enää uusia jäsenhakemuksia. Minun oli tyytyminen päivän heikoimmin suorittaneen reunapaikkaan teltassamme. Aikaa suurharrin höynäyttämiseen olisi vielä kolmen lupapäivän verran.

Kalastus Norrbottenissa

Ruotsin lupasäädökset ja –kohteet olivat tuntuneet ensi kertaa tietoa hakevalle alkuun hankalilta. Siinä missä meille tutummalla Finnmarkin erämaa-alueella on lähestulkoon kaikkialla yhtenevät säännöt ja lupakäytännöt, kerrottiin Norrbottenin läänin jakautuvan kuntakohtaisiin lupaalueisiin, joilla olisi omia sääntöjä ja rajoituksia.

Kalastus Norrbottenissa ja Ruotsin Lapissa kuulosti kuitenkin todellisuutta monimutkaisemmalta, sillä kunnat ovat pinta-alaltaan suuria ja niitä on Norrbottenin läänissä vain neljä (Kiiruna, Jokimukka, Jällivaara ja Arjeplog). Norrbotten ulottuu kolmen valtion rajapyykiltä aina Oulun korkeudelle saakka. Selailemani kalastusesite osasi kertoa ylänköalueen kätkevän sisäänsä yli 20 000 järveä ja lisäksi sitä halkoivat lukuisat joet. Tutkittavaa riitti.

Olimme saaneet kalastaa jo kolmatta päivää kohtaamatta muita kalastajia. Seudun komeita tunturimaisemia tultiin ihastelemaan myös ilman kalastusvälineitä, mutta nyt rinkkaliikennekin vaikutti vähäiseltä. Ehkä osuimme sattumalta hiljaiseen väliin, sillä oletimme jokivarressa näkyvän muidenkin telttoja.

Vapaalla jalalla -Lotto-lippa toimi hyvin harjukselle ja taimenelle. Tilaa tästä omasi.

Suurharjusten laakso

Tarkoituksemme oli pitää leiri päivä tai pari samoilla sijoilla ja siirtää sitä sitten muutama kilometri alavirtaan. Siirtymiä kevensi Juhon ilmalla täytettävä packraft eli reppulautta, jonka kyytiin pystyimme pakkaamaan osan leirivarusteista.

Patikoijia nopeammin etenevä reppulauttailija ehti hyvin heitellä pannukalat siirtymien aikana. Suvannoissa pintovat harjukset päästivät virran mukana lipuvan melojan yllättävän lähelle, ja Lotto-lippa (tilaa reissulla pelittänyt ”Vapaalla jalalla” -Lotto-lippa!) tai Klinkhåmer oli usein vastustamaton sivuutettavaksi. Jämäkkiä purje-eviä kävi silloin tällöin jarrua testauttamassa. Onnistuneen melontakalastusetapin jälkeen Juho totesi suvannoissa uivan vain yli 50-senttisiä. Lapin lisää tai ei, olin toistaiseksi onnistunut välttymään niiltä.

Myös toisenlaista jännitystä koettiin, sillä erään kosken niskalla Juho onnistui saamaan kumiseen lauttaansa kädenmentävän reiän terävän kiven viillettyä kylkeä. Onneksi meloja ehti ohjata vauhdilla tyhjenevän kulkupelinsä rannalle paikattavaksi.

Saaliin keskikoko kasvoi sitä mukaa, mitä pidemmälle jokea etenimme. Silloin tällöin Nils Masteria kävi retuuttamassa keltakylkinen taimen, mutta pinnanalaista elämää hallitsivat harjukset. Jälkikäteen kuulimme, että seassa olisi saattanut uiskennella myös kookkaampia täpläkylkiä. Niiden ruokailuaikaa olisi kuitenkin pitänyt odotella pimeän laskeutumiseen saakka. Nestorien olemassaolosta kieli eräälle rantapenkalle jätetty kuusikymmensenttinen taimenen ruoto.

Kannoimme päiväretkillä mukana myös virveleitä, vaikka työkaluksi valikoitui useimmiten perhovapa. Lipat ja pikkuvaaput antoivat tulosta, mutta jännittävintä oli pintaperhojen uittaminen hitaissa suvantoliu’uissa ja pitkillä koskenniskoilla. Päiväsaikaan harjusten kiinnostus ei ulottunut pintaan asti, mutta iltahämärässä tuikkeja alkoi yleensä näkyä. Oikeaan paikkaan osunut pääsi tarjoamaan hyönteisjäljitelmää samoilta jalansijoilta parhaimmillaan usealle kalalle.

Hyttysiä ja tuskanhikeä

Ympärillä pintovat harjukset tuntuvat pitävän tuskanhikeä pidättelevää ja hyttysiä puhaltelevaa perhostelijaa pilkkanaan. Olen esitellyt pintaperhorasiani sisältöä koskenniskalle jo yli tunnin, ehkä kaksikin. Tämä on reissun viimeisiä mahdollisuuksia saada siiman päähän iso harjus, mutta pintaruokailijat osaavat harmikseni valikoida koukutonta syötävää.

Jälleen kerran hyönteinen katoaa pienen Klinkhåmerini läheltä. Perho ei kelpaa millään! Teppo ehdottaa, että kokeilisin hänen vapaansa, jossa on tehokkaaksi todettu klinkkisidos valmiina. Aiemmin sillä on narutettu tästä samasta iltaruokailusta kaksi viidenkympin kalaa. Toinen tosin rimpuili irti haavin suulta.

Teppo ja Juho ovat molemmat tilastoineet viiden päivän aikana useita suurharreja mieheen. Itseltäni puuttuu vielä ensimmäinenkin, joten tartun tarjoukseen. Tepon harmaa sidos näyttää lähes identtiseltä hylkytuomion saaneen perhoni kanssa. Kalat ovat kuitenkin eri mieltä. Uutta tarjottavaa maistellaan heti toisella laskulla, mutta koukku lipsahtaa suusta.

Minulla on tekemistä päästä sinuiksi vääräkätisen ja omaani huomattavasti kevyemmän vavan kanssa. En tiedä johtuuko se räiskyttävästä heittosiimasta vai aiheuttiko läheltä piti -tilanne kollektiivisen ruokahalun menetyksen, mutta hetkeksi tuikit loppuvat. Jatkan sitkeästi yrittämistä uittaen perhon kerta toisensa jälkeen ottipaikan yli.

Yläviistossa räiskähtää, ja oikaisen siiman pari metriä renkaiden yläpuolelle. Heitto osuu nappiin, pari hiljaista sekuntia, perho häviää, siima kiristyy, ja kala pysyy kiinni! Tulokseton siiman liottelu vaihtuu hetkessä onnistumiseen. En muista endorfiinihuuruisen nuoruuden jälkeen kokeneeni minkään tärpin aiheuttaneen vastaavia säväyksiä.

Ohuen kärkisiiman kanssa saa olla tarkkana, mutta vapa mukailee hyvin kalan syöksyjä. Totean Tepolle kömpiväni tänään tyytyväisenä makuupussiin, tuli tämä kala haaviin asti tai ei. Tuhdissa kunnossa oleva harjus luovuttaa lopulta, ja mittaamme ennätyskalalleni juuri toivotun 50 senttiä. Kalan paino on reilusti kilon paremmalla puolella, joten vihdoin saamme koko kolmikon suurharjuskerhoon.

---

Vinkit ja kalastusluvat Norrbotteniin

(Kiiruna, Jokimukka, Jällivaara ja Arjeplog)

• Norrbottenin lupa-alueet muodostuvat pohjoisesta etelään Kiirunan (Kiruna), Jokimukan (Jokkmokk), Jällivaaran (Gällivare) ja Arjeplogin kunnista. Jokaisella on omat kalastussäädöksensä, jotka ovat kuitenkin hyvin toistensa kaltaisia. Linkkejä klikkaamalla saat auki kuntakohtaiset ohjeistukset (englanniksi). Tästä linkistä pääset perussivustolle, josta löytyy perustiedot, lupahinnat ja linkit (ruotsiksi).
• Lupa-alueisiin lasketaan niin sanotun viljelyrajan yläpuoliset vedet. Kiirunan ja Arjeplogin lupa-alueilla on lisäksi 18 pelkästään perhokalastukseen varattua kohdetta.
• Viikkoluvan saa reilulla parilla kympillä, eikä sen lisäksi Ruotsissa tarvita Suomen kalastonhoitomaksuun verrattavaa yleislupaa. Osta kalastuslupa natureit.se-sivustolta.
• Hyvä maastokartta Ruotsin erämaihin löytyy osoitteesta: minkarta.lantmateriet.se
• Ruotsissa on Suomen ja Norjan tavoin laajat jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat vaeltamisen ja leiriytymisen.
• Vaparetkeilijän toivotuimmat saaliskalat ovat samat kuin Suomen Lapissa ja Norjan Finnmarkissa. Raudun, taimenen ja harjuksen lisäksi kirkaissa vesissä uiskentelee ahventa, siikaa ja haukea. Myös lohen tavoittamiseen on sauma. Taimenen ja harjuksen alamitta on 35 senttiä, lohella 50 senttiä.
• Vaellusta länsinaapurimme ylängöille suunnitellessa on hyvä muistaa, että siinä missä Suomessa tuntureille suunnistavan on matkustettava kauas pohjoiseen, Ruotsissa korkeusakseli on kallellaan länteen. Norjan rajaa mukaileva vuoristo ulottuu pitkälle maan keskiosaan saakka. Ruotsin korkein huippu, Kebnekaise, kurottaa Norrbottenin kruununa lähes 2 100 metriin, mutta lähelle kilometriä huitelevia huippuja kohoaa vielä Tampereen korkeudella.

---

Lue muita vaellusjuttuja:

 

• Varusteet vaellukselle – Lataa vaeltajan tai kalastusvaeltajan pakkauslista
• Kalastusvaellus meloen Vätsärissä
• Kalastusseikkailu Finnmarkissa, Norjan Lapissa
• Nuorttijoki melontakalastajan silmin
• Melonta-kalastusvaellus Suomujoella Urho Kekkosen kansallispuistossa
• Tuntemattomilla vesillä – Kalastusvaellus Finnmarkissa
• Finnmarkin taimenen jäljillä – 8 päivän kalastusvaellus

---

Lue muita juttuja kalastusvaelluksilta tästä.

---