Video jutun lopussa.
Kainuussa pääsi vielä nauttimaan perhokalastuskauden jatkoajasta osan koskista ollessa auki harrinnarraajille syyskuun toiselle viikolle saakka. Päätimme Sepon ja Simon kanssa sohaista kesältä jääneen perhoreissun nyt kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Alunperin tarkoitus oli käyttää siimojen liotteluun koko viikonloppu, mutta jouduimme kutistamaan reissun yhden päivän täsmäiskuksi. Kohteeksi valikoitui meille kaikille uusi tuttavuus, Saarikoski.
Tihkusadetta oli uumoiltu koko päiväksi, ja kerrastoja sai latoa kahluukamojen alle useampia. Saapuessamme paikalle kuuden hengen saksalaisporukka keitteli katoksessa aamupalaa ja ravisteli märkiä telttojaan. Saatoimme seurueen kanootteineen matkaan toivotellen parempia säitä loppureissulle ennen kuin lampsimme joen varteen.
Ensisilmäyksellä koski näytti monelta osin ylikahlattavan matalalta, mutta rannat olivat yllättävän äkkijyrkät. Toisaalta larvoja ja liitsejä ylettyi hyvin tarjoamaan rantakiviltäkin. Tajusin tämän olevan ensimmäinen kerta perhourallani, kun kohdekalana on harjus. Harreja on kyllä jonkun verran noussut, mutta ne ovat aina olleet enemmän tai vähemmän taimenen kalastuksen sivuosumia. Koska Simollakaan ei vielä ollut korkkikahva kerennyt liikaa kädessä tummumaan, Sepon harritietämys pääsi yhteiskäyttöön.
Kostea tihkusumu roikkui kosken päällä, ja kameran linssiä sai olla jatkuvasti kuivaamassa koleassa syyssäässä. Kalakeli siis. Aloitimme Sepon kanssa yläjuoksulta Simon jäädessä kuopimaan loppukosken monttuja. Heti ensimmäiseltä spotilta sain varovaisen näpsäisyn ruskeaan larvaan, mutta muuten kalahavainnot olivat vähissä aamupäivän tunteina. Seppo haavi parin tärpin jälkeen reilun parikymmensenttisen hitaammasta virrasta. Varovaista kuitenkin oli, joten vetäydyimme nuotiolounaalle.
Tihkusade oli loppunut, ja aurinko yritti kovasti paistella pilvimassan läpi. Pientä tuulta lukuunottamatta keli oli mitä otollisin. Muiden vielä imeskellessä nokipannukahveja musta kuulapääliitsini houkutteli kaksikin harria haaviin asti. Selvästi alamittaisia kuitenkin.
Syönti pysyi kohtuullisena aina hämärän tuloon saakka ja haavissa käytettiin kirkaskylkisiä tasaisin välein. Useimmiten huulesta sai irrottaa hitaammassa virrassa uitetun pikkularvan tai mustan liitsin. Jokunen kala rohkeni noukkimaan evästä pinnasta, minkä Seppo hyödynsi koukuttaen päivän ainoaksi jääneen pinturikalan. Samasta paikasta perhoa puraisi myös kylmänkankea pikkutaneli.
Iltahämärän lähestyessä pistimme vavat pakettiin ja käänsimme auton kohti Kuopiota. Päivän kokonaissaldoksi jäi lopulta noin kymmenkunta harjusta, joista jokainen sai vapautensa takaisin suurimpien jäädessä hieman 35 sentin alamitasta. Ennätysharrien hätyyttely jääköön ensi kesälle.
